Suoratoisto eli striimaus
Suoratoisto (striimaus) on internetin verkkosisältöjen sisältöpalveluiden lataamis- eli tiedonsiirtotapa. Siinä loppukäyttäjälle palveluntarjoajan tiedoston multimediasisältöä aletaan esittää tilaajalle heti samalla, kun palvelun käyttäjän tiedonsiirron tilauspyyntö on vastaanotettu tilauksen vastaanottajalla. Toiston aikana tiedoston lataus on käynnissä taustasovelluksena samanaikaisesti kuin sen esittäminen käyttäjän päätteellä. Suoratoistoinen materiaali voi tulla valmiista tiedostosta tai se voidaan luoda reaaliaikaisesti esimerkiksi live-konsertista tai esimerkiksi web-kamerasta. (Wikipedia)
Musiikin saralla on olemassa useita suoratoistopalveluita, ja muutamia mainitakseni esimerkiksi Spotify, Deezer, Youtube, Amazon, Apple Music, Soundcloud. Itse käytän työssäni ehdottomasti eniten Spotifyta, joten kerron käyttökokemuksistani sen kanssa, ja lisäksi sanon muutaman sanan myös pienestä livestream-kokeesta jonka tein töissä ennen joulua.
Spotify on siis suoratoistopalvelu, jonka perustivat vuonna 2006 ruotsalaiset Daniel Ek ja Martin Lorentzon. Palvelu julkaistiin yleisölle käyttöön 2008. Spotify ei suinkaan ole suurin olemassa oleva musiikin suoratoistopalvelu, mutta ainakin omassa ystäväpiirissäni ehdottomasti käytetyin. Alla olevasta taulukosta voi nähdä suosituimpien musiikin striimauspalveluiden ominaisuuksia verrattuna toisiinsa.
Spotifyn käytettävyys on mielestäni helppo ja yksinkertainen, ja tähän mennessä olen löytänyt sieltä lähes kaiken tarvitsemani materiaalin. Palveluun voi rekisteröityä ja kirjautua joko luomalla omat käyttäjätunnukset, tai vaihtoehtoisesti omilla Facebook-tunnuksilla.
Käytän työssä ja vapaa-ajallani ainoastaan Applen laitteita, ja niillä Spotify on toiminut moitteettomasti. Sovellus toimii myös mm. Windowsilla ja Androidilla. Spotify on siitä hyvä, että sinne voi tehdä omia musiikkikansioita, joita itse olen hyödyntänyt opetuksessa luomalla ryhmille ja oppilaille omia kansioita esimerkiksi tasosuorituksia tai konserttivalmisteluita varten. Luomiaan musiikkikansioita voi jakaa ystäville jotka myös käyttävät Spotifyta, mikä on vaikkapa bänditreenien kannalta oiva apu. Kotona voin käyttää palvelua langattomasti myös television kautta, ja sekin on ajoittain tuntunut tiettyihin tilanteisiin aivan sopivalta ratkaisulta. Alla kuvakaappaus omasta Spotify-tilistäni, jossa vasemmalla nähtävissä luomani soittolistat.
Itselläni on käytössä Spotify Premium, josta maksan 9,99€ kuussa, ja pidän summaa pienenä siihen nähden kuinka paljon palvelua käytän. Palvelussa voi ladata itselleen musiikkia myös offlineen, eli ladatut kappaleet tai soittolistat toimivat ilman internet-yhteyttä – mutta vain Spotifyn omassa sovelluksessa. Spotifyn käyttäjäehdoissa sanotaan että sovellus on vain henkilökohtaiseen käyttöön, joten sitä ei saisi opetuksessa käyttää, mutta toisaalta taas tekijänoikeuslaissa sanotaan että Spotifyta saa käyttää opetuksessa jos soitettava teos on julkaistu. Laki kumoaa käyttäjäehdot, ja siitä syystä en ole niin tarkka tämän asian suhteen ollut.
Suoratoistoinen materiaali voi siis myös olla reaaliaikaisesti tuotettua. Testasin tätä reaaliaikaista striimausta ennen joulua vetämäni lauluyhtyeen kanssa. Tuttavani käyttävät paljon nykyään Facebookin ja Instagramin live-mahdollisuutta, joten päätin tässäkin tutuimpana koittaa Facebookin livestreamia. Laitoin oman käyttäjätilini liven päälle koko lauluyhtyeen treenien ajaksi. Ajatus siitä, että joku saattaisi seurata työskentelyämme koko 60 minuutin ajan, oli jännittävää. Oma työskentely ei ollut niin rentoa kuin normaalisti, ja huomasin oppilaidenkin istuvan ryhdikkäämmin ja vilkuilevan vähän väliä kameraan. Jälkeenpäin vaihdoimme oppilaiden kanssa ajatuksia livelähetyksen tekemisestä, ja se ei kenellekään tuntunut olevan ”se oma kuppi teetä”. Näen kuitenkin livelähetykset enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, koska meidän musiikkiopistossa ei liian paljon ole esimerkiksi esiintymismahdollisuuksia, niin tämänkaltaiset palvelut mahdollistavat hieman samankaltaisen kokemuksen jännittävyyksineen kaikkineen. Mietinkin, että seuraavan kerran voisin kokeilla livelähetyksen tekemistä huhtikuussa, jolloin järjestämme ison kevätkonsertin ja esitykset on hiottu huippukuntoon.
Facebookissa on mahdollisuus livestreamin jälkeen jättää video omaan profiiliin, josta sen voi halutessaan käydä katsomassa myös jälkikäteen niin monta kertaa kuin haluaa. Videoa voi kommentoida ja siitä voi tykätä sekä live-lähetyksen aikana että sen jälkeen. Sen alle tallentuu kuinka monta kertaa sitä on katsottu, mutta selville ei käy ketkä sen ovat katsoneet. Lauluyhtyeemme aikana seuraajia ei ollut monta, mutta sen jälkeen video on laitettu ainakin pyörimään lähes sata kertaa.
Sekä Spotifyn että muiden suoratoistopalveluiden käyttäjämäärät kasvavat koko ajan, joten uskon että mikään ei lähitulevaisuudessa ole horjuttamassa niiden valta-asemaa, vaan ne ovat vahvassa käyttöiskussa vastedeskin. Mikäs sen helpompi ja mukavampi työkalu opettajalle, joka haluaa olla ajan hermolla ja helpottaa töitänsä.
2 vastausta aiheeseen “Suoratoisto eli striimaus – tarkastelussa Spotify”
”Näen kuitenkin livelähetykset enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, koska meidän musiikkiopistossa ei liian paljon ole esimerkiksi esiintymismahdollisuuksia, niin tämänkaltaiset palvelut mahdollistavat hieman samankaltaisen kokemuksen jännittävyyksineen kaikkineen.” Tämä oli hyvä ja toteuttamiskelpoinen huomio! On myös samalla mainosta opistolle. Useampi pääsisi nauttimaan musaesityksistä sillä joillakin saattaa myös olla kynnys lähteä konsertteihin tms. paikan päälle. Samoin vaikkapa mummo ja pappa Utsjoella voi katsoa kun pikku Pekka-Iivari soittaa Mozartia Mäntsälässä, ja pääsevät näin osalliseksi lapsenlapsen musiikkiharrastukseen.
Spotifyssa on myös soittolistojen jakamisen lisäksi mahdollista tehdä yhteissoittolista, jota kaikki sille kutsutut henkilöt voivat muokata esimerkiksi lisäämällä biisejä.