Oppimisen pelillistäminen: Theta Music Trainer

Theta Music Trainer (jatkossa TMT) on musiikin hahmottamiseen painottuva ohjelma, jossa on erilaisia pelejä sekä oppisisältöjä. Ohjelma vaati kirjautumisen, ilmaiseksi voi kaikkia pelejä kokeilla helpoimmilla vaikeustasoilla. Nämä on jaoteltu aihealueittain (ääni yleisesti, viritys, tonaliteetti, intervallit, melodia, harmonia ja rytmi). Pääpaino on kuitenkin korvan harjaannuttamisessa. Pelit ovat melko yksinkertaisia, grafiikaltaan ja toteukseltaan, ja niissä keskitytään yleensä yhden musiikillisen asian harjoitteluun. Toteutus selainversiossa vaati flashin käyttöä. Mobiililaitteissa ei ole flash-tukea, joten ne vaativat oman applikaation, joka on ilmainen. IOS- ja Android-laitteisiin löytyvät omat sovelluksensa. Ohjelma on englanninkielinen.

 

TMT:n täysversio maksaa 7,95$ kuukaudessa tai 49$ vuodessa. Oppilaitokset voivat myös hankkia oman pakettinsa vuosihintaan 99$ (50 käyttäjää) tai 199$ (200 käyttäjää).

Pelejä löytyy yhteensä 50 erilaista. Eri aiheisiin liittyviä ”kursseja” on puolestaan 17 erilaista. Ne pitävät sisällään muutaman infotaulun lisäksi aina asiaa käsitteleviä pelejä, jotka pitää läpäistä tietyllä tasolla, jotta kurssin saa suoritettua.

 

Kurssit:

Beginner

  • introduction to ear training

Basic

  • Sound I: basic audio & mixing
  • Pitch I: Basic Tuning & Intonation
  • Scales I: The Major Scale
  • Intervals I: Perfect Intervals
  • Melody I: Basic Major Key Patterns
  • Chords I: Root Position Triads
  • Progressions I: Basic Chord Patterns
  • Rhythm I: Basic Rhythm Patterns

Intermediate

  • Sound II: Intermediate Audio & Mixing
  • Pitch II: Intermediate Tuning and Intonation
  • Scales II: The Natural Minor Scale
  • Intervals II: Seconds and Thirds
  • Melody II: Minor Key Patterns
  • Chords II: Inverted Triads
  • Progressions II: Intermediate Chord Patterns
  • Rhythm II: Intermediate Rhythm Patterns

 

Pelit (yhteensä 50):

ääni ja sen muokkaus (5)

viritys (4)

tonaliteetti (10)

  – sävellajit (4)

  – asteikot (6)

intervallit (7)

melodia (6)

harmonia (13)

  – soinnut (9)

  – sointuprogressiot (4)

rytmi (5)

 

 

Seuraavassa muutama esimerkki peleistä:

Number Blaster

 

Paddle tones

 

Speaker chords

Teacher console

Mielenkiintoinen puoli Theta Music Trainerissa on Teacher console -toiminto, missä opettajaksi rekisteröitynyt voi antaa opiskelijoille tunnuksia oppilaitos-linsenssin puitteissa, antaa opiskelijoille tehtäviä (esim. joku peli pitää pelata tietylle tasolle saakka tiettyyn päivään mennessä) ja tarkastella opiskelijoiden pelisuorituksia. Opettajalla on myös mahdollisuus koota ”luokkia” opiskelijoista, jolloin suorituksia voi tarkastella ryhmänä ja koko luokalle voi antaa saman tehtävän.

 

Pelillisyys

Jokaisessa pelissä on 20 tasoa, joita voi pelata. Korkeammalta tasolta saa enemmän pisteitä. Ohjelmassa on ”vyötaso”-järjestelmä, joka kertoo pelaajan taitotason, esimerkiksi keltaisen vyön saa, kun on läpäissyt 20 tasoa eri peleissä. Musta vyö vaatii 700 tason läpäisyn eli keskimäärin jokaisen pelin pelaamista läpi tasoilla 1-14. Pelaaja voi myös monipuolisesti seurata kehitystään selainversioon kirjautumalla, jolloin hän näkee jokaisen pelin läpäistyt tasot ja ennätyspisteet. Mobiilisovellus muistaa läpäistyn tason ja automaattisesti ehdottaa seuraavaa tasoa. Jokaisen pelin kohdalla näytetään myös 0-4 tähteä riippuen siitä, kuinka pitkällä pelissä ollaan. Selainversiossa voi myös tarkistaa oman sijoituksensa kaikkien pelaajien kesken, tällä hetkellä (huhtikuu 2018) käyttäjiä on noin 6900.

Pelillisyyteen liittyvät käsitteet näkyvät  TMT:ssä melko selkeästi. Peleissä keskitytään yhteen musiikin osa-alueeseen kerrallaan ja helppoja tasoja pelatessa kyseisen pelin toimintaperiaate tulee nopeasti tutuksi. Tasot vaikeutuvat melko nopeasti, jolloin haastetta riittää. Palautetta ohjelma antaa mm. Paddle Tones -pelissä pyytäen harjoittelemaan asteikon tiettyjen äänten tunnistamista, joita pelaaja ei ole edellisessä pelissä löytänyt. Jokaisen pelatun pelin jälkeen ohjelma näyttää kyseisen pelin top 5 -tulokset pelaajalta. Myös sen hetkinen vyöarvo(/väri) näytetään ja matka seuraavaan vyöarvoon.

Arvio

Koska Theta Music Trainerissa on 50 erilaista peliä, on selvää, että kaikki pelit eivät ole ihan nappisuorituksia. Onneton grafiikka ja paikoin ala-arvoiset midiäänet alkavat rasittamaan ainakin ajan myötä. Myös muutamat ohjelmabugit korkeimmilla tasoilla, äänenkorkeuden tunnistus ja asiavirheet vaivaavat. Silti uskon, että ohjelmasta on hyötyä säännöllisinä sopivan pieninä annoksina korvan harjaannuttamiseen ja tonaalisten asioiden jäsentämiseen musiikissa. Onneksi ohjelmaan tulee jatkuvasti myös uusia pelejä, jotka vaikuttavat olevan paremmasta päästä.

Mielestäni Theta Music Trainerin paras käyttöarvo on loppujen lopuksi oppilaitosympäristössä, jolloin opettaja voi annostella opiskelijoille sopivia pelejä ja/tai kursseja heidän taitotasonsa mukaan. Tai sitten musiikin harrastajan käsissä, joka haluaa systemaattisesti kehittää taitojaan musiikin kuulemisessa.

 

Theta Music Trainer – plussat ja miinukset

+ laaja kokonaisuus

+ ohjeet jokaiseen peliin

+ piste- ja vyösysteemi

+ maailmanlaajuinen ranking-lista

+ jonkin verran myös opetusmateriaalia ja käsitteiden selitystä

+ seikkaperäiset statistiikat edistymisestä

+ teacher console opettajan työkaluna

– asiavirheet

– laajan pelivalikoiman vuoksi sekava ulkoasu, navigointi hieman kömpelöä

– pelit, joissa yritetään laulaa oikeita äänenkorkeuksia, eivät toimi kunnolla

– grafiikalta ja ääniltään melko alkeellinen

– hinta (varauksin)

5 thoughts on “Oppimisen pelillistäminen: Theta Music Trainer

  • 4.5.2018 at 12:19
    Permalink

    Tähän täytyy tutustua paremmin. Kiitos kun esittelit kokonaisuuden!

    Reply
  • 4.5.2018 at 12:24
    Permalink

    Hyvä ja selkeä esittely!

    Reply
  • 4.5.2018 at 12:26
    Permalink

    Kiinnostava ohjelmisto ja hyvin esitelty. Aika tyyris ainakin itsekseen hankittavaksi kyllä 🙂

    Reply
  • 4.5.2018 at 12:27
    Permalink

    Lyhyenkin esittelyn perusteella tuntuisi siltä, että monilla peleistä voisi olla hyvinkin käyttöä teoriaopetuksessa; etenkin sointukuuntelut ja sointuasteet tuntuvat usein tuottavan oppilaille haasteita. Tämän kautta motivaatio opiskeluun saattaisi hyvinkin nousta.

    Reply
  • 4.5.2018 at 12:31
    Permalink

    Esittelit pelin perinpohjaisesti ja blogin loput +/- -lista on hyvä apuväline pohtiessa sitä, sopiiko peli omaan käyttöön. Toit myös hyvin esiin pelin ominaisuuksia pelillistämisen kannalta.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *