Kategoriat
Blogit Notaatio-ohjelmistot

Musiikin kirjoittamista Noteflightilla

Monissa musiikkiopistoissa otettiin käyttöön syksyllä 2018 uusia opetussuunnitelmia, jotka pitävät sisällään aiempaa enemmän valinnanvapautta ja korostavat oppilaiden omaa luovuutta. Tämä tulee näkymään soittotunneilla esimerkiksi lisääntyneenä improvisaationa ja säveltämisenä, oman musiikin luomisena. Oppilaiden kanssa tunneilla tehdyistä sävellyksistä saattaa tulla ensimmäisenä mieleen perinteinen nuottiviivastopaperi ja lyijykynällä tehdyt merkinnät. Nykyään on kuitenkin tarjolla monia erilaisia nuotinkirjoitusohjelmia eri alustoille, tableteille ja tietokoneille, miksei puhelimellekin. Tässä blogitekstissä esittelen verkkopohjaisen Noteflight-ohjelman ominaisuuksia ja mahdollisuuksia oppilaitoskäytössä.

Lähdin tutustumaan Noteflight-ohjelmaan puhtaalta pöydältä. Kaikki nuotinkirjoitustehtävät, mitä olin aiemmin tehnyt itse tai oppilaillani teetättänyt, olivat tapahtuneet työpaikan tarjoaman Sibelius6-ohjelmalla tai perinteisesti käsin kirjoittamalla. Olen vapaa-ajallani käyttänyt jonkin verran Musescorea ja sitä myös aiemmin oppilaille suositellut sen hyvien ominaisuuksien ja ilmaisuuden vuoksi. Nyt kuitenkin tarjoutui tilaisuus lähteä tutkimaan uutta ohjelmaa, Noteflightia. Erityisen houkuttelevalta ohjelma kuulosti mielestäni siksi, että sitä ei tarvitse ladata omalle tietokoneelle, vaan sen käyttö tapahtuu verkossa ilmaiseksi. Sävellykset tallentuvat pilveen, jolloin ne voi avata millä tahansa laitteella omien tunnustensa takaa. Esittelyissä kerrottiin, että omia sävellyksiä pystyy myös jakamaan muille, jolloin yhteisiä sävellyksiä pystyy tekemään vaikka kavereiden kanssa (tai opettajan valvovan silmän alla).

Muokattava tehtäväpalkki ja soitinvalikoimaa
Noteflightin ominaisuuksista

Ensimmäinen näkymä Noteflightin verkkosivuilla oli rauhallinen ja pelkistetty, ja se ohjasi heti ilmaisen rekisteröitymisen pariin. Käyttäjätunnuksen tehtyäni kokeilin muutamien tahtien sävellysten kirjoittamista ja tutkiskelin ohjelman muita ominaisuuksia. Nuottien kirjoittaminen toimi hyvin samalla tavalla kuin muissakin nuotinkirjoitusohjelmissa, joten nuotinkirjoitusohjelmia aikaisemmin käyttäneille Noteflightilla kirjoittaminen varmasti tulee nopeasti tutuksi. Hyviä ominaisuuksia ovat mielestäni erityisesti muokattava tehtäväpalkki (kuvassa), johon käyttäjä voi valita sen hetkisten tarpeidensa mukaisesti toimintoja. Ohjelman tarjoama soitinvalikoima ilmaiskäyttäjälle jäi mielestäni vähän laihanlaiseksi. Monet perusinstrumentit löytyvät valikoimista, vaikkakin esimerkiksi vaskisoittimista oli valittu mukaan vain trumpetti ja pasuuna.

Noteflightista löytyy sisäinen kauppa, josta pystyy ostamaan muiden tekemiä sovituksia ja sävellyksiä, ja siellä voi myös myydä omia teoksiaan – tämä tosin vaatii Premium-tason jäsenyyden sivuilla. Monet muutkin ohjelman ominaisuudet vaativat maksullisen käyttäjätunnuksen: esimerkiksi oman soiton nauhoittaminen tai transkriptio midi-lähteestä ovat ilmaiskäyttäjän ulottumattomissa.

Basic, Premium vai Learn?

Minkälainen hinnoittelupolitiikka sitten tällaisella sovelluksella on? Asiakkaat eli sovelluksen käyttäjät on jaettu kolmeen maksuluokkaan. Ilmaiskäyttäjille tarjotaan ”ikuisesti ilmainen” Noteflight Basic-käyttäjyys. Maksullisissa versioissa on kaksi eri vaihtoehtoa, joko Noteflight Premium yksittäiskäyttäjille tai Noteflight Learn oppilaitoskäyttöä varten. Premiumin hinta tällä hetkellä on 7,95$ kuukaudessa tai 49$ vuodessa. Noteflight Learnin hinta riippuu käyttäjämääristä, mutta vähintään se on 69$ vuodessa. Tällä hinnalla sovellusta käyttää kymmenen käyttäjää ja lisäkäyttäjiä saa ostettua 2$/vuosi/käyttäjä.

Noteflightin kolme käyttäjävaihtoehtoa

Tällä hetkellä ilmaiskäyttäjälle ominaisuudet ovat toki rajoitetut, jotta saataisiin myös sovelluksesta maksavia asiakkaita. Ilmaiskäyttäjä pystyy kirjoittamaan musiikkia rajatulle soitinvalikoimalle, tallentamaan kymmenen omaa sävellystä ja ostamaan rajoittamattomasti muiden tekemää musiikkia. Sovelluksesta saa printattua tai tallennettua omalle koneelle kokonaisia partituureja, mutta ei yksittäisiä stemmoja. Ilmaisversiossa pystyy jakamaan omat sävellyksensä julkiseen levitykseen (ei rajatulle kohderyhmälle tai yksittäiskäyttäjille) ja mahdollista on myös erilaisiin ryhmiin liittyminen.

Premium-käyttäjien käytössä on kaikkien ilmaisten ominaisuuksien lisäksi mm. rajoittamaton määrä omien sävellysten tallennuksia, oman musiikin myyntiä sovelluksen kaupassa, lisää instrumenttivalikoimaa, omien ryhmien luomista, transkriptiota suoraa MIDI-instrumenteilta ja nauhoitusten tekemistä sekä paljon muuta. Ominaisuudet siis lisääntyvät paljon maksavalle asiakkaalle, ja vähän satunnaisemmankin käyttäjän saattaa olla järkevää ostaa käyttöoikeutta kovien ilmaiskäytön rajoitteiden takia.

Noteflight Learnilla saa luotua oman sivuston oppilaitoksen käyttöön. Tämä versio on turvallinen oppilaiden kannalta, sillä oppilaiden tietoja ei kerätä, vaan oppilaitossivun hallinnoija jakaa yksilöidyt käyttäjätunnukset oppilailleen. Learn-käyttäjille on tarjolla kaikki ominaisuudet, mitä löytyy Premium- ja Basic-käyttäjillekin. Lisäksi ohjelman kautta pystyy järjestämään oppitunteja ja sinne on tehty jonkinverran valmiita harjoitustehtäviä opetuskäyttöön. Noteflightissa on erillinen esitystila (Perform mode), jossa sävellyksiä ja sovituksia voi kuunnella tai soittaa omalla soittimellaan jonkun partituurin stemman mukana. Noteflight Learn yhdistyy myös muihin oppimisalustoihin (mm. Moodle, Google Classroom, Schoology).

Noteflight tuntuu lyhyen testini perusteella käytännölliseltä sovellukselta niin yksityseen käyttöön kuin opettajan työkalunakin. Pieniä rajoituksia toki tuo kielivalikoima: oppilaiden täytyy olla melko tuttuja käyttämään englanninkielistä ohjelmistoa ja hallita myös musiikkisanastoa englanniksi (tai saksaksi/espanjaksi/ranskaksi). Ominaisuuksia musiikinopettamisen työkaluna on tarjolla kuitenkin runsaasti: säveltäminen, sovittaminen ja sävellysten mukana soittaminen sekä erilaiset valmiit harjoitustehtävät helpottuvat ohjelman avulla. Oppilaat oppivat hahmottamaan musiikin kirjoittamista helpommin, kun kuulevat välittömästi koneen soittamana oppilaan kirjoittamat nuotit. Noteflightilla sävellysten ja sovitusten tekeminen on mahdollista missä ja milloin vain!

 

2 vastausta aiheeseen “Musiikin kirjoittamista Noteflightilla”

Kiitos Noteflightin esittelystä! Sovellus vaikutti kirjoituksesi ja esittelyvideon perusteella suhteellisen helppokäyttöiseltä. Mainitsit tekstissä, että olet aikaisemmin käyttänyt Sibeliusta tai Musescorea nuottien kirjoittamiseen. Heräsi kysymys, että millainen tämä oli käyttömukavuudeltaan niihin verrattuna? Jatkatko noiden kahden käyttöä vai käytätkö mahdollisesti myös Noteflightia jatkossa?

Kiitos Henna! Tutustun varmasti käytännössä Noteflightiin. Sekä sovellus, että sen esittely vaikutti selkeältä ja tuli sellainen tunne, että tätä sovellusta olisi helppo käyttä omassa työssä, sekä ohjata oppilaita myös sen käyttöön. Nuotinkirjoituksen tarve on enenevässä määrin soittotuntien ja soitonopiskelun arkipäivää. On hienoa, että sovellukset tekevät siitä helpompaa. Sosilaalisuuden huomioiminen sovelluksessa vie sen perus käyttösovelluksia pidemmälle. Mahdollisuus tehdä työtä sovelluksella, sen kautta ja löytää muita samaa tekeviä ja markkinoida omia sävellyksiä on edistyksellistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *