Tutustuin blogipostausta varten kahteen pianisteille tarkoitettuun nuotinlukua harjoittavaan ohjelmaan, Note trainer ja Piano Sheet Reading. Olen työssäni pianonsoiton opettajana huomannut, että nuottien opiskeluun tarvitaan usein lisäharjoitusta, tunnilla ei ole mahdollista käyttää tähän niin paljon aikaa kuin monesti olisi tarpeen. Kotona paperilla tehtävät harjoitukset tuntuvat myös monesti jäävän tekemättä ja tämän vuoksi olen ottanut testiin oppilaiden kanssa Note Trainer -sovelluksen ilmaisen lite-version. Tästä on tullut hyvää palautetta ja oppilaat ovat harjoitelleet nuotteja tämän sovelluksen avulla.
Sight–reading, also called a prima vista (Italian meaning ”at first sight”), is the reading and performing of a piece of music or song in music notation that the performer has not seen before. (Wikipedia)
Note Trainer Lite
Note Trainer lite-sovelluksessa on mahdollista valita kolme eri tasoa: beginner, intermediate tai advanced. Adroid- ja IOS-sovelluksissa on jonkin verran eroja. IOS-versiossa on myös mahdollista harjoitella sointuja tunnistamalla erilaisia kirjoitettuja duuri- tai mollisointuja. Android-versiossa harjoitukset koostuvat erilaisista nuotintunnistustehtävistä. Molemmissa sovelluksissa nuotti näkyy nuottiviivastolla ja se tulee soittaa oikealta kohdalta näytöllä näkyvää koskettimistoa. Itseäni tehtävissä häiritsi se, että näkyvillä on ainoastaan yksi oktaavi koskettimistoa jolta eri oktaavialojen nuotit soitetaan eli esimerkiksi c1 soitetaan samasta kohdasta kuin c3.
IOS tarjoaa 9 ilmaista harjoitusta ilmaisversiossa, kun taas 2,29€ maksava Note Trainer Pro pitää sisällään 30 eri harjoitusta sekä joitakin lisäominaisuuksia. Olen testannut lähinnä androidin sovellusta ja se tuntuu kolmen eri tasonsa vuoksi riittävältä alkuvaiheen nuottiharjoituksiin. Sointuharjoitukset olisivat mukava lisä, mutta toisaalta niitä ehditään harjoitella ihan mukavasti myös tunneilla ja soittotehtävillä kotona. Ne myös yleensä motivoivat itsessään ilman pelillistä aspektiakin.
Olen kokenut, että Note Trainer lite -sovelluksesta on apua oppilaiden nuottien opiskelussa. Säännöllisesti harjoiteltuna nuotinluku varmasti helpottuu ja tällä on myös mahdollista hahmottaa nuottikuvan ja koskettimen yhteys. Tosin pienellä varauksella, koska koskettimisto on vain noin yhden oktaavin kokoinen. Apuna on kuitenkin kuva suuremmasta koskettimistosta jolla oktaavit vaihtuvat.
Piano Sheet Reading
Toinen testaamani sovellus, Piano Sheet Reading tarjoaa laajemman valikoiman harjoituksia. Tätä olen testannut ainoastaan Android-sovelluksena. Valittavana on Piano notes, Lessons, Quizzes ja Exercises G- ja F-avaimelle omansa. Ilmaisversiossa on suhteellisen paljon mainoksia, Piano Sheet Reading Pro maksaa 1,39€ ja tämän maksamalla välttää mainokset.
Myös tässä sovelluksessa koskettimisto on ainoastaan oktaavin mittainen eli samoin kuin Note Trainerissa tässäkin eri oktaavissa olevat sävelet soitetaan samasta kohtaa koskettimistoa. Sheet Reading-sovelluksella nuotteja voi harjoitella aikarajoituksen kanssa tai ilman joko kahta tai neljää oktaavia kerrallaan. Tässä sovelluksessa on myös mahdollista harjoitella toisin päin eli tunnistaa kosketinta vastaava nuotti. Tämä on erittäin hyödyllinen ominaisuus jota pystyy harjoittelemaan oktaavi kerrallaan. Oktaavimerkinnät ovat erilaiset kuin meidän käyttämämme ja tässä ne on merkitty numeroilla 2-5 joista 2 vastaa suurta oktaavia ja 5 on 2-viivainen. Note Trainerin IOS -sovelluksessa oli mahdollista valita täällä käyttämämme nuottijärjestelmä joka oli sovelluksessa merkitty germaaniseksi eli amerikkalaisesta merkintätavasta poiketen H eikä B. Tämä on oppilaita ajatellen erittäin hyvä ominaisuus.
Piano Sheet Readingin exercise -osiossa on harjoituksia joissa nuottikuvan mukaan tulee soittaa koskettimilta oikeassa rytmissä oikeat nuotit. Tässä saadaan siis nuotinlukuharjoituksen lisäksi treenattua rytmejä. Harjoituksia on 30 erilaista G- avaimelle ja 20 F-avaimelle.
Oppitunteihin kuuluu eri tyylisiä sointuharjoituksia, rock, blues, funk, latin, jazz ja fusion. Näihin en tutustunut tarkemmin, koska hain apua nimenomaan nuotinlukuun. Nämä voivat kuitenkin innostaa harjoittelemaan myös sointuja eri rytmikuvioilla ja toimivat mainiosti rytmiharjoituksina ja eri tyylien komppikuvioihin tutustumisena.
Piano Sheet Reading on monipuolisempi sovellus kuin Note Trainer lite ja hieman pidemmällä oleville opiskelijoille varmasti mielenkiintoisempi. Note Trainerista saa hyvän pohjan nuottien harjoitteluun ja näitä kahta sovellusta voikin mielestäni hyvin käyttää rinnakkain. Jos näistä pitäisi valita vain toinen kallistuisin kuitenkin Piano Sheet Readingin kannalle sovelluksen monipuolisuuden vuoksi.
Lähteet
https://en.wikipedia.org/wiki/Sight-reading (viitattu 31.12.2019)
https://en.wikipedia.org/wiki/Key_signature_names_and_translations
Yksi vastaus aiheeseen “Sovellukset apuna nuotinluvun opettelussa”
Piano Sheet reading näyttää näistä mielenkiintoisimmalta.
Myös esim. sightreading factory on sovellus, jota voi käyttää nuotinluvun opetteluun.