IP-kahvittelu eli LoLa-testaaminen jatkui perjantaina 5.11. Oulun ja Turun ammattikorkeakoulujen välillä. Oulussa esiteltiin tuolloin kampusaluetta ja OAMKin toimintaa, joten oli luontevaa koeponnistaa myös LoLa elävän yleisön edessä.
Mikä LoLa?
Vaikeuksien kautta voittoon
Vastoinkäymisiltä ei vältytty. Oulun päässä osatekijöinä olivat niin soittajiston löytäminen, tilaongelmat kuin LoLa-koneen mystinen päivittäminen tai muu ajoittainen hämmennys, tai vaan yksinkertaisesti verkon kuormitus* keskipäivän tienoilla.
* Samaan aikaan toisaalla OAMKin Linnanmaan kampuksella järjestettiin klassisen laulun etämestarikurssi Tanskan kuninkaallisen musiikkiakatemian (RDAM) kanssa. Polycom-laitteen Music Mode tuottaa mukavan äänen- ja kuvanlaadun, mutta se jää edellisen sukupolven H.323-protokollan videoneuvottelutekniikkana silti selvästi jälkeen LoLasta erityisesti äänenlaadun ja yhteyden latenssiarvojen osalta. Polycomin edistynyt käyttö on nettiselainpohjaisine hallintapaneeleineen välillä myös yllättävän mutkikasta.
Emme voi varmasti tietää mikä kiikasti, mutta soitto saatiin soimaan ajoittaisin digitaaliräpsyin kuitenkin huimaavalla kahdeksan millisekunnin latenssilla. Sibeliuksen Romanssi ja Rondino soivat rytmisen yhteissoiton ja siihen liittyvän ei-fyysisen vuorovaikutuksen puitteissa täysin ongelmitta.
LoLa-show’n toisen kattauksen jälkimmäinen kappale soi ilman ensimmäistäkään digitaaliräpsyä.
Räpsyinenkin yhteismusisointi oli erittäin luontevaa, ja testaus voidaan merkata onnistuneeksi – tosin pienin varauksin.
Lue lisää (LoLa-aiheiset julkaisut MUSE-hankkeen ohjeissa ja oppimateriaaleissa): https://www.oomc.fi/muse/tutustu-julkaisuihin/#ohjeet