Kategoriat
Blogit Kuvan ja äänen tallentaminen, muokkaaminen ja jakaminen Mobiiliteknologia musiikin opettamisessa, oppimisessa ja arvioinnissa Musiikkiteknologia Sähköisen oppimateriaalin tuottaminen Soiton- ja laulunopiskelun teknologia

Moises – muusikon appi instrumenttiopetuksessa

Moises – muusikon appi tuli tietoisuuteeni muutama vuosi sitten. Koronapandemian vuoksi erilaisten taustanauhojen tekeminen ja käyttäminen olivat jokapäiväistä elämääni, mutta Moises toi helpotuksen sekä omaan harjoitteluuni että opettamiseen! Mikä tämä sovellus siis on ja mihin se perustuu?

Moises

Moises on äänieditointisovellus, jonka avulla voidaan muokata äänitiedostoja. Moisesin avulla voidaan mm. erotella instrumentteja, säätää ääniraitojen äänenvoimakkuuksia, tempoa ja sävellajia. Moisesin toiminta perustuu tekoälyyn, ja se hyödyntää äänentunnistusteknologiaa ja algoritmeja äänitiedostojen erittelyssä ja muokkaamisessa. Tärkeässä roolissa on ns. de-mixing-teknologia.

Mitä de-mixing tarkoittaa?

Mitä de-mixing siis käytännössä on? Suora suomennos osoittaa, että kyse on miksauksen poistamisesta. Tämän teknologian kehittäjänä pidetään Abbey Road Studios -yhtiön teknikko James Clarkea, joka sai idean de-mixing-teknologiasta jo vuonna 2009. Käytäntöön de-mixing pääsi vuonna 2011, kun sitä sovellettiin The Beatlesin kappaleisiin.

Abbey Road Studios kertoo kotisivuillaan, että de-mixing-teknologialla on korostettu alkuperäisiä lauluraitoja ja vahvistettu bassoa. Se ei vielä 1960-luvun teknologialla ollut mahdollista alkuperäisten raitojen miksaamisessa. De-mixing-teknologian avulla voidaan siis tehdä uusi miksaus vanhoille äänityksille. Tämä teknologia mahdollistaa myös ääniraitojen mykistämisen tai poistamisen kokonaan. Nimenomaan tämän ydinominaisuuden vuoksi de-mixing-teknologiaan perustuva sovellus käy erinomaisesti instrumenttipedagogin työkaluksi!

Mihin de-mixing perustuu?

James Clarke on itse kertonut, että de-mixing-sovelluksen toiminta perustuu spektrogrammimallien luomiseen. Niitä luodaan valitun ääniteoksen instrumentaatiosta eli esimerkiksi laulusta, kitaroista, bassosta tai rummuista. Sovellus luo maskeja, jotka toimivat seulan tavoin: ääniteos ohjataan seulan läpi ja ottaa vain spektrogrammimallista valitut osat ja luopuu muista. Sovellus toistaa tämän ns. siivilöinnin kaikille instrumenteille ja luo tällä periaatteella instrumenttikohtaiset ääniraidat.

James Clarke kertoo kehittämästään de-mixing-teknologiasta.

De-mixing-teknologia instrumenttiopetuksessa

De-mixing-teknologia voi toimia instrumenttipedagogin työkaluna niin kontakti- kuin etäopetuksessakin. Tämän teknologian avulla äänitiedostosta saadaan eriytettyä halutut instrumenttiraidat ja tällä tavoin luoda taustanauhoja opiskelijalle esimerkiksi harjoittelun tueksi. De-mixing-teknologian avulla tehtyjä taustanauhoja voi hyödyntää myös etäopetustilanteissa, jos opettaja ei latenssin takia itse voi säestää oppilastaan. Yksi de-mixing-teknologiaan perustuvista sovelluksista tässä artikkelissa käsiteltävä Moises – muusikon appi.

Miksi juuri Moises?

Miksi olen nimenomaan Moisesin puolestapuhuja? Omien käyttökokemusteni, Moisesin ominaisuuksien ja helpon saatavuuden vuoksi Moisesia on helppo suositella kaikille musiikin harrastajille ja ammattilaisille aktiiviseen käyttöön. Moises sisältää monia muitakin ominaisuuksia kuin pelkästään ääniraitojen voimakkuuksien valinta, joten yhdessä sovelluksessa on tarjolla todella kattava työkalupaketti. Ja kun ajatellaan oppilaittemme näkökulmasta, mikä onkaan helpompi tapa löytää uutta teknologiaa kuin oman puhelimen sovelluskauppa!

Olen itse Android-käyttäjä, joten ensimmäinen paikka etsiä uusia sovelluksia on Google Play Kauppa. Sieltä löytyy useampia sovelluksia hakusanalla “vocal remover”, mutta tällä hetkellä vain yhdessä sovelluksessa lauluraitojen lisäksi myös instrumenttiraitojen mykistäminen on mahdollista. Tämä sovellus on nimenomaan Moises – muusikon appi. Moises on saatavilla myös AppStoresta ja selainsovelluksena niin ilmaisversiona kuin maksullisena versiona.

Moises instrumenttipedagogin työkaluna

Moisesin esittely.

Olen itse käyttänyt Moisesin Android-sovellusta parin vuoden ajan omien lauluharjoitusteni tukena ja pop/jazz-laulunopetuksessa. Äänitteet voi ladata sovellukseen mm. julkisesta URL-osoitteesta, pilvipalvelusta, laitteen galleriasta, Google Drivesta tai Dropboxista. Kappaletta ladattaessa valitaan, mitkä raidat äänitteeltä erotellaan. Tämän jälkeen äänite on valmis muokattavaksi opetus- tai harjoittelukäyttöön.

Äänite voidaan ladata Moisesiin pilvitallennustilasta, galleriasta tai tiedostosovelluksesta. Tämän jälkeen valitaan, kuinka monta ääniraitaa äänitteeltä erotellaan, esim. laulu, rummut, basso, muu tai laulu, instrumentaali. Nämä ovat ilmaisversion ominaisuuksia. Raitojen erottelun jälkeen niiden äänenvoimaakkuuksia säätelemällä saadaan luotua uusia versioita alkuperäisestä äänitteestä.
Äänitteen lataaminen Moisesin Android-sovellukseen ja raitojen eriyttämisen valinnat.

Ääniraidan poistaminen toimii käytännössä yllättävän hyvin, vaikka ääniraidalla olevat kaikuefektit saattavatkin jäädä miksaukseen. Ne eivät kuitenkaan ole harjoittelussa haitaksi. Käytännön mukavuutta Moisesissa lisää sellainen ominaisuus, että ääniraitaa voi kokonaan poistamisen lisäksi myös hiljentää juuri haluamansa verran.

Moisesin ydinominaisuus on tämä eriytettyjen ääniraitojen voimakkuuden säätely. Ääniraitojen poistaminen tai hiljentäminen ovat erittäin käteviä instrumenttipedagogin työkaluja. Poistetun ääniraidan päälle voi harjoitella omaa instrumenttiaan vapaasti ja hiljennetty ääniraita voi olla oppilaan tukena.

Pedagogisesti tämä ominaisuus on hyödyllinen esim. uutta kappaletta opetellessa tai jos oppilas on esimerkiksi epävarma soolon pituudesta. Pitämällä ääniraitaa hieman auki, voi kuulla alkuperäistä ääniraitaa sen verran, että on varma missä kohdassa kappaletta mennään. Esimerkiksi laulaja voi pitää lauluraitaa hieman auki kitarasoolon ajan, jotta kuulee milloin laulaja jatkaa soolon jälkeen. Sen jälkeen lauluraidan voi halutessaan taas mykistää.

Pedagogisessa mielessä raitojen korostus on myös yksi erinomainen käyttökohde. Hiljentämällä muita ääniraitoja voidaan helpottaa transkription tekemistä. Tämä on hyödyllistä, jos tavoitteena on esimerkiksi nuotintaa tietty soolo tai tehdä nuotinnos koko kappaleesta.

Moises on muutakin kuin de-mixing-teknologiaa

Moisesissa voi ääniraitojen voimakkuuden säätelyn lisäksi myös muokata kappaleen tempoa ja sävellajia. Tämä on pedagogisessa mielessä valtavan tärkeää! Esimerkiksi nopeaa sooloa tai teknisesti vaikeita kohtia harjoitellessa tempon hidastaminen on äärimmäisen hyödyllistä. Äänitiedostoon saa lisäksi metronomin halutessaan päälle. Myös sävellajin vaihtaminen on etenkin lauluharjoittelussa tärkeää, koska sävellajeja on hyvä muokata oppilaan teknisen osaamisen ja luontaisten ominaisuuksien ehdoilla. 

Moisesissa metronomiominaisuus tunnistaa äänitteeltä kappaleen tempon ja sitä voi halutessaan vaihdella. Lisäksi metronomin äänenvoimakkuutta voi muuttaa ja sen voi panoroida omien tarpeiden mukaisesti. Moises myös tunnistaa kappaleen sävellajin ja sitä voi halutessaan muuttaa.
Tempon ja sävellajin valitseminen Moisesin Android-sovelluksessa.

Moisesin yksi hieno ominaisuus laulajan kannalta on lyriikoiden litterointi: tekoäly litteroi kappaleen tekstin ja näyttää tekstiä kappaleen edetessä samaan tyyliin kuin esim. Spotify tai Tidal. Toistaiseksi Moisesissa on englannin kielen lisäksi valittavissa espanja, portugali, italia tai ranska.

Tekoälyn avulla Moises litteroi englannin-, espanjan-, portugalin-, ranskan- ja italiankieliset kappaleet. Näin ollen laulaja voi laulaa kappaleiden sanoja suoraan sovelluksen sisällä.
Tekoäly tuottaa litteroinnin oppilaalleni laulamastani Adelen kappaleesta Skyfall Moisesin Android-sovelluksessa.

Moises tunnistaa myös kappaleessa soivat soinnut. Tämä ei kokemukseni mukaan haastavammissa harmonioissa toimi täysin virheettömästi mutta yksinkertaisimmissa pop/rock-kappaleissa soinnun tunnistus toimii erittäin hyvin! Tämä ominaisuus auttaa opettajaa, jos hän esimerkiksi haluaa välillä tarkistaa sointujen kautta melodiaa tai näyttää etätunnilla esimerkin oman säestyksen kanssa. Lisäksi tämä auttaa oppilaita, koska he esimerkiksi näkevät soinnut, joiden päälle he esimerkiksi soittavat sooloa.

Moisesin käyttökohteita.

Moisesin avulla voi tehdä monipuolisia harjoitteluäänitteitä

Moisesissa voi myös luoda kokonaan uuden äänitiedoston. Instrumenttiopettaja saa esimerkiksi vietyä itsemuunnellun äänitiedoston uudeksi äänitiedostoksi, erotella raidat omiksi äänitiedostoikseen, lisättyä sisäänlaskennan tai tehtyä loopin haluamastaan kohdasta.

Moisesin kappaleasetuksissa voi palauttaa tehdyt muutokset, viedä uusi miksaus omaksi äänitiedostoksi, erotella raidat omiksi äänitiedostoiksi, liittää kappaleen alkuun sisäänlaskennan, leikata äänitteeltä halutun kohdan, valita tunnistettavien sointujen vaikeusaste ja toistaa kappaletta loopilla.
Kappaleasetukset Moisesin Android-sovelluksessa.

Tämän ominaisuuden ansiosta instrumenttipedagogin etäopetus helpottuu, kun opettaja saa tehtyä oppilaalleen taustanauhoja erilaisiin tarpeisiin, esimerkiksi äänenavausta varten.

Moisesin käyttö lauluharjoittelun tukena.

Moisesissa voi myös muokata ääniraidan aloitus- ja lopetuskohtaa, joten looppien tekeminen harjoittelun tueksi on todella näppärää! Tämä on hyödyllistä mm. improvisoinnin opettamisessa ja haastavan kohdan harjoittelemisessa.

Looppien tekeminen harjoittelun tueksi.

Moisesin saavutettavuus

Moises on saavutettavuudeltaan erittäin hyvä, sillä siitä löytyy hyvin toimiva Android-, iOS- ja selainsovellus. Lisäksi Moisesin saavutettavuus hinnoittelun näkökulmasta on myös kaikille sopiva: Moises on saatavilla sekä ilmais- että maksullisena versiona parissakin eri laajuudessa.

Opetuskäyttöä ajatellen musiikkipedagogi pääsee hyvin alkuun ilmaisversiolla mutta jatkossa maksullinen versio voi tulla tarpeeseen, sillä ilmaisversiossa saa käsitellä vain viittä kappaletta kuukautta kohden. Toivottavasti jonain päivänä Moises tarjoaisi opetuskäyttöön räätälöityä pakettia, koska uusia käyttäjiä olisi takuulla paljon sekä instrumenttiopettajissa että oppilaissa!

Omia kokemuksiani Moisesista

Olen käyttänyt Moisesia enimmäkseen Android-sovelluksena. Olen myös tutustunut Moisesin selainsovellukseen, joka muistuttaa ulkoasultaan tavanomaisia DAWeja. Tämän ominaisuuden ansiosta selainsovellus tuntuu myös helposti lähestyttävältä ja uskon sen olevan yksi suuri etu markkinoilla: kaikki musiikin parissa olevat harrastelijat ja ammattilaiset ymmärtävät toimintalogiikan saman tien.

Moisesin selainsovelluksessa voi muokata ääniraitojen voimakkuutta samalla tavalla kuin mobiilisovelluksessa mutta visuaalinen ilme on samanlainen kuin useissa DAWeissa. Raidat ovat sijoitettu päällekkäin ja niissä näkyy aaltokuvio. Selainsovelluksessa näkyy myös kappaleen eri osat ja niiden aikaleimat.
Moisesin selainsovelluksen näkymä muistuttaa DAWien näkymää.

Laulunopettajana olen hyödyntänyt Moisesia mm. siten, että olen nauhoittanut omaa soittoani ja lauluani ja tehnyt siitä äänitiedostosta oppilaalle alkuperäisen äänitiedoston lisäksi myös pelkän säestysversion. Olen myös transponoinut äänitiedoston oppilaalle soveltuvaan sävellajiin. Eli pienellä vaivalla olen saanut oppilaalle taustanauhan omaa harjoittelua tai etäopetusta varten, olen saanut hyödynnettyä samaa äänitiedostoa useammalle oppilaalle transponoinnin avulla ja olen saanut hidastettua äänitiedostoa oppilaalle tarkoituksenmukaiseen sävellajiin. Omien kokemusteni mukaan Moises on erittäin hyvä työkalu niin kontakti- kuin etäopetukseen, käyttökohteita molempiin löytyy valtavan paljon!

Miten Moises voisi palvella instrumenttipedagogia vielä paremmin?

Mielestäni ainoa Moisesin varsinainen heikkous on alkuperäisen äänitiedoston lataussijainti. Tällä hetkellä Moisesiin ei nimittäin voi ladata kappaletta mistään suoratoistopalvelusta. Mitä monimutkaisemmista kappaleista on kyse joko harmonisesti, rytmisesti tai esim. instrumentaation osalta, autenttinen taustanauha olisi kaikkein käyttökelpoisin opetustilanteita ajatellen. Oli musiikkityyli mikä tahansa isompaa yhtyettä vaativa, esim. hard rock, bepop, salsa jne., niin pelkän pianon kanssa tehty taustanauha ei luo autenttista musisoinnin tunnelmaa.

Suoratoistopalveluista olisi todella hyvä saada Moisesiin äänitiedosto, jolloin harjoitteluäänite olisi muokattavissa alkuperäisestä instrumentaatiosta.

Toivottavasti tulevaisuudessa Moisesiin saataisiin kehitettyä ominaisuus, joka huomioi tekijänoikeudet. Suoratoistopalveluista olisi todella hyvä saada Moisesiin äänitiedosto, jolloin harjoitteluäänite olisi muokattavissa alkuperäisestä instrumentaatiosta. Tästä olisi valtava hyöty opetustilanteeseen. Edellytyksenä suoratoistopalveluiden hyödyntämiselle olisi tietenkin se, että kappaleen tekijä saisi kappaleen käytöstä oikeudenmukaiset korvaukset.

Lue lisää

Moises – muusikon appi: https://moises.ai/

Abbey Road Studios, De-mix Technology: https://www.abbeyroad.com/de-mix

Yksi vastaus aiheeseen “Moises – muusikon appi instrumenttiopetuksessa”

Kiitos artikkelistasi! Olipa mielenkiintoista lukea Moisesista näin kattava artikkeli. Olen joskus kokeillut Moisesia, mutta silloin siinä ei vielä ollut (tai en osannut hyödyntää) kaikkia sen ominaisuuksia. Todella hyödyllistä, että samassa sovelluksessa voi raitojen erottelun lisäksi vaihtaa sävellajia ja tempoa ja saada metronomin raidan päälle. Vaikuttaa myös todella helppokäyttöiseltä, jolloin oppilaat pystyisivät varmaan käyttämään sovellusta suoraan itse. Tietenkin auttaisi suuresti, kun musiikin saisi sovellukseen suoraan suoratoistopalveluista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *