Kategoriat
Blogit Etäteknologiat Mobiiliteknologia musiikin opettamisessa, oppimisessa ja arvioinnissa Musiikin etäopetus

Musiikinopettajan elektroniikkapenaali etäopetukseen

Instrumenttiopettajan työnkuvaan saattaa nykyään kuulua etäopetus myös lyhyellä varoajalla. Osalla opettajista on säännöllistä etäopetusta, mutta toisinaan oppilaat kysyvät mahdollisuutta etäopetukseen myös opettajilta, joiden opetus on pääsääntöisesti lähiopetusta. Soitto-oppilas saattaa olla tilapäisesti matkoilla tai pienessä flunssassa ja toivoa sen vuoksi etätuntia. Varsinkin opettajat, jotka työskentelevät useasta eri toimipisteistä käsin, saattavat tuolloin joutua hankalaan tilanteeseen, mikäli kaikkia tarvittavia välineitä ei ole mukana. Itse työskentelen monesta eri toimipisteestä käsin ja aiemmin minulle kävi usein niin, että jokin tärkeä adapteri puuttui tai en edes tiennyt tiettyjen apuvälineiden olemassaolosta, kun niitä oltaisiin tarvittu.

Lähdin selvittämään minkälaisia ratkaisuja tarpeisiini on kehitetty ja kokosin itselleni pienen Tech Pouchin eli vapaasti suomennettuna elektroniikkatarvikepussin tai elektroniikkapenaalin.

Penaalini on tarpeeksi keveä ja kulkee mukanani varmistamassa, että olen valmiina etäopetukseen, olipa sijaintini mikä tahansa. Tekniikkapenaalista voi toki olla hyötyä myös muussa opetuksessa sekä arjessa muutoinkin.

Minulla on penaalista itse asiassa kaksi versiota, toista pidän mukanani, kun liikun autolla työpisteeltä toiselle. Toinen on niin sanottu reissupussi, joka on vielä keveämpi. Vaihdan siihen, kun liikun junalla tai minulla on muusta syystä enemmän kannettavaa tai pidempi matka kuljettavana kävellen. Penaalin perussisältö on kuitenkin pääpiirteissään sama.

Tässä blogitekstissä kerron elektoniikkapenaaleista ja oman penaalini sisällöstä ajatuksella, että vastaava idea voisi toimia muillekin opettajille. Sekä itse penaali tai pussukka, myös sen sisältö voi toki näyttää melko erilaisesta riippuen siitä, mitä instrumenttia kukin opettaa ja millainen välineistö kullakin on käytössä. Yleensä kannan elektroniikkapenaalia mukanani kaikkina päivinä, ja niinä päivinä kun suunniteltua etäopetusta on tiedossa, saatan lisätä pussiini muutaman kätevän välineen, jotka mainitsen myös tässä kirjoituksessa.

Tärkeimmät työvälineeni elektroniikkapenaalin lisäksi

Jotta olisi helpompi ymmärtää valitsemiani tarvikkeita, voi olla hyvä tietää millaista laitteistoa ja ohjelmia käytän etäopetuksessa, kyseinen välineistö ja ohjelmat kun pitkälti määrittelevät penaaliin tarvittavan sisällön.

Itse kannan mukanani joko MacBook Pro -tietokonetta tai iPad Pro 12.9″ -tablettia. Erittäin harvoin joudun opettamaan puhelimellani. Musiikkia opettaessani käytän alustana yleensä Zoomia ja saatan käyttää lisäksi Camo Studio- ja/tai OBS Studio -ohjelmistoja. Koska olen vienyt nuottikirjastoni Google Driveen, käytän mielelläni iPadia nuottien lukuun ja tietokonetta etäopetukseen, mutta jos mukana on ainoastaan iPad ja puhelin, luen nuotit yleensä etäoppilasta opettaessani puhelimen näytöltä ja olen Zoomissa iPadilla. Näiden lisäksi minulla on yleensä mukana myös Dell-merkkinen työläppäri, mutta sitä käytän harvemmin musiikinopetukseen, koska siinä ei ole kaikkia tarvitsemiani ohjelmia.

Tech Pouch eli elektroniikkatarvikepussi

Elektroniikkapenaali ei luonnollisesti ole ideana minun keksimäni, vaan sellaisia myydään valmiina, tai sellaisen voi tehdä vaikkapa puhtaasta meikkipussista tai mistä tahansa sopivan kokoisesta pussukasta. Kyseiseen tarkoituskeen suunnitellut pussit tai penaalit toki sisältävät käteviä ominaisuuksia, jotka auttavat esimekiksi pitämään välineet hyvässä järjestyksessä ja suojaamaan herkimpiä laitteita, kuten kameroita tai mikrofoneja.

Mikäli valmiin pussin haluaa ostaa, voi olla mukava tutustua markkinoilla oleviin vaihtoehtoihin ensin, ja miettiä omat tarpeensa läpi, jotta osaisi valita oikeankokoisen ja itselle sopivilla ominaisuuksilla varustellun penaalin tai pussukan. Alla kolme videota, joilla esitellään pussukoita monenlaisiin tarpeisiin.

Elektroniikkapenaalini sisältö

  1. Penaalissani on aina pari USB-A- ja USB-C-ulostuloilla varustettua laturia sekä latauspiuhat kaikille käytössäni oleville laitteille. Kätevä lisä on mielestäni hyvälaatuinen multikaapeli, jonka toisessa päässä on micro-USB, USB-C, sekä lighting liitännät ja toisessa päässä USB-A-liitäntä, sekä kiinteä USB-C adapteri.
  2. Erilaisiin työpisteiden näyttöihin liittämistä varten penaalissani on HDMI/USB-C-hubi, eli sovitin, joka liitetään tietokoneen tai tabletin USB-C-porttiin. Tämä hubi sekä mahdollistaa näytön liittämisen koneeseen, myös lisää laitteen liitäntämahdollisuuksia tarjoamalla muita portteja, Omassani on pari USB-A- ja USB-C-porttia lisälaitteille, Ethernet-portti verkkoyhteyteen sekä SD-muistikortinlukija ja virranotto (Power Delivery) -ominaisuus jotta laitetta voi ladata samanaikaisesti.
HDMI-adapteri, jossa myös mm. ethernet-, USB ja USB-C ulostulot, sekä muistikortinlukija.
Belkinin HDMI-hubi, joka sisältää myös muita liitäntämahdollisuuksia.
  1. Jotta äänenlaatu etäopetuksessa olisi mahdollisimman hyvä, kuuluu vakiovarustukseen aina myös Handsfree-setti tai langalliset kuulokkeet, sekä USB-C – Mini Jack -adapteri siltä varalta, että joudun yhdistämään kuulokkeet puhelimen USB-C-porttiin.
  2. Lisämikrofonina mukana on useimmiten Røde Lavalier Go sekä sen oma jatkojohto. Kyseinen mikrofoni on pieni, eikä vaadi minkäänlaista äänikorttia, mutta jotta voin käyttää mikrofonia ja kuulokkeita yhtäaikaa, on pussissani myös Røden SC6-adapteri. Joskus kun haluan saada nimenomaan saksofoniini paremman äänen, mutta viive ei ole ongelma, lisään varustukseen NUX B6-saksofonimikrofonin. Kyseinen mikrofoni vaatii äänikortin ja toimii langattomuutensa vuoksi paremmin esiintymis- kuin opetuskäytössä, eikä mahdu kumpaankaan pussukkaan (sillä on toki oma kätevä pieni latauskotelonsa).
Røde SC6-adapteri.
Adapteri, jolla voi yhdistää kuulokkeet ja esim Lavalier Go- mikrofonin yhtä aikaa esimerkiksi puhelimeen. Kuva Røden kotisivulta.
  1. Silloin kun tarvitsen äänikorttia, otan mukaani Roland GO:MIXER PRO-X -laitteen ja siihen sopivat piuhat. Laite on keveä ja yhdistettävissä niin puhelimeen, tablettiin kuin tietokoneeseen ja toimii niin Applen, kuin Androidienkin kanssa. Kyseisellä laitteella ja SC6-adapterilla saan tarvittaessa yhdistettyä useammankin soittimen tai mikrofonin käytettävään koneeseen, ja se toimii tarvittaessa myös telineenä kännykälle tai pädille. Tämä laite mahtuu vain isompaan kovakantiseen pussukkaani, mutta sen voi hyvin ottaa mukaan ilman mitään suurempaa suojaakin. Hieman lisäpainoa tähän laitteeseen tuo patterit, ne tarvitaan, mikäli haluaa käyttää phantom-mikrofonia GO:MIXER PRO-X:n kanssa, tai mikäli haluaa säästää esim. laitteeseen yhdistetyn kännykän virtaa.
  2. Powerbank ja ulkoinen muisti ovat hyvä lisä pussukan sisältöön, kumpikaan eivät paina paljon ja ensiksimainittu saattaa joskus pelastaa etäopetustilanteen, mikäli luokassa ei ole sopivassa paikkaa pistoketta seinässä tai tarpeeksi monta pistoketta, mutta useampi laite tarvitsee virtaa yhtä aikaa. Ulkoinen muisti ei ole pussukassa varsinaisesti etäopetuskäyttöön, mutta jos tulee vaikka otettua yllättäen video talteen opetuksesta, saa sen halutessaan heti varmuuskopioitua.
  3. Mikäli tiedän, että etäopetusta tulee kuulumaan työpäivään, otan yleensä joko lisäkännykän (edellinen kännykkäni) kameraksi tai Zoom Q2n-4K -kameran ja kevyen kokoontaittuvan ständin, joka sopii kummalle tahansa näistä laitteista. Ständi ei kuitenkaan mahdu itse penaaliin, sen sijaan kännykkä mahtuu kumpaan tahansa pussiin, kamera vain suurempaan ja kovempaan penaaliini.
  4. Mikäli opettaisin enemmän vaikkapa laulua ja käyttäisin ihan perusmikrofonia (esim. Shure SM58) etäopetuksessa, ottaisin luultavasti mukaan myös kevyen pöytätelineen mikrofonille, sekään tuskin mahtuisi itse pussukkaan, mutta olisi hyvä lisä etäopetus-setuppiin. Itse koen kuitenkin, että kyseinen mikrofoni painaisi liikaa suhteessa hyötyyn, mitä siitä saisin saksofoniopetuksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *