Jotpa-hanke

Musiikin digitaaliset liiketoimintaympäristöt ja yrittäjyys

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) ja Ammattiopisto Gradia suunnittelivat ja toteuttivat yhdessä ns. Jotpa-hankkeena Musiikin digitaaliset liiketoimintaympäristöt ja yrittäjyys (15 op) -koulutuskokonaisuuden, jonka koulutukset järjestettiin lukuvuoden 2023–2024 aikana. Kouluttajina toimivat Jamkin musiikin ja liiketalouden sekä Gradian musiikki- ja media-alan opettajat. Koulutuksen kohderyhmää olivat musiikkialan työssäolevat tai työelämän ulkopuolella olevat ammattilaiset.

JAMK
Gradia-logo

Koulutuskokonaisuuden osaamistavoite

Koulutuskokonaisuus lisää osallistujien musiikin digitaaliseen toimintaympäristöön ja siinä toimimiseen liittyviä työelämä- ja yrittäjyystaitoja.

Koulutuksen avulla opitaan hahmottamaan erilaisia musiikillisen liiketoiminnan tulovirtoja ja liiketoimintamahdollisuuksia, sekä tunnistamaan omaan osaamiseen liittyvä potentiaali alan monimuotoisessa ympäristössä.

Lisäksi koulutus vahvistaa digiläsnäoloon, -tuotteistamiseen, -markkinointiin ja brändäykseen liittyviä yrittäjyyden taitoja, AV-tuotantoon liittyvää osaamista sekä immateriaalioikeuksiin liittyvää tietoutta.

Koulutuskokonaisuuden rakenne

Koulutuskokonaisuuden laajuus on 15 op, joka jakautuu kolmeen viiden opintopisteen opintojaksoon:

Kullakin opintojaksolla on oma alasivunsa, johon pääset klilkkaamalla opintojakson nimeä. Alasivulta löydät mm. opintojakson aineistot.

  1. Musiikin liiketoimintaympäristöt (5 op)
  2. Musiikin digitaalisen liiketoimintaympäristön työelämätaidot (5 op)​
  3. Työelämäpilotti​ (5 op)

Koulutuskokonaisuus on rakennettu siten, että…

  • oppisisältöjen käytännön osuus kasvaa koulutusten edetessä, ja
  • Gradian osuus koulutuksen järjestämisestä kasvaa koulutusten edetessä.
Jotpa-koulutuksen rakenne.
Jotpa-koulutuksen rakenne.

Musiikin digitaalinen liiketoimintaympäristö -podcast

Varsinaisen koulutuskokonaisuuden lisäksi hanke tuotti myös podcastin, joka on kuunneltavissa alla. Podcastissa pureudumme musiikin digitaalisiin liiketoimintaympäristöihin ja musiikkialan yrittäjyyteen. Keskustelemassa ovat Sami Sallinen ja Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sekä Karri Kallio Tonebakersista.

Tutustu Tonebakersiin: https://tonebakers.com/

käsikirjoitus: Erica Svärd, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

tekninen toteutus: Veeti Väänänen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

julkaisuaika ja -paikka: 10.4.2025, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

tekstivastine: https://panopto.jamk.fi/Panopto/Pages/Viewer.aspx?id=137113d7-032f-4229-9205-b2ab0089f877

Koulutus on rahoitettu Euroopan unionin elpymis- ja palautumistukivälineellä (RRF), joka on EU:n elpymisvälineen (Next Generation EU) suurin ohjelma. Rahoituksen on myöntänyt Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

NextGenerationEU-logo
Jotpa-logo