Tunnetaidot

Tunnetaito-ohjeet: arjen tuki pienille ja suurille tunteille 

Tunteet kuuluvat jokaiseen päivään niin lapsilla kuin aikuisilla. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tunteiden tunnistamista, ilmaisua ja säätelyä voidaan harjoitella monin tavoin, ja yksi toimivimmista on tehdä se musiikin, liikkeen ja leikin kautta. Siksi kehitimme tunnetaito-ohjeet, joiden avulla lapsi pääsee tutustumaan viiteen keskeiseen tunteeseen: iloon, suruun, pelkoon, hellyyteen ja vihaan. 

Tunnetaito-ohjeiden ydin on yksinkertainen: tunne sanoiksi, tunteelle tilaa ja turvallinen tapa tulla näkyväksi. Jokainen kortti sisältää tunneilmeen, pienen tietoiskun sekä käytännöllisiä leikki- ja musiikkivinkkejä. Lisäksi mukana on tunnemittari, joka auttaa lasta kertomaan, kuinka voimakkaana tunne tuntuu. 

Ohjeista löytyy linkki Pulmamajavideoihin. Lyhyt video johdattaa jokaiseen tunteeseen lapsentasoisesti, jossa Musatossujen käsinuket (Tipsu ja Hipsu) ratkaisevat pulmallisia kokemuksia. Aiheeseen voi syventyä leikin, musiikin ja keskustelun avulla. Tunnetta tutkitaan myös kehollisesti – esimerkiksi ilo näkyy kepeinä hypähdyksinä, suru taas hitaana, painavana liikkeenä. Näin lapsi oppii kokemaan tunteita moniaistisesti ja turvallisesti. 

Ohjeiden taustalta löytyy joukko tunneleikkejä, musiikkitarinoita ja pieniä harjoitteita, jotka sopivat arjen moniin hetkiin: aamupiiriin, muskarituokioon, pihalle tai rauhoittumiseen. Ne auttavat luomaan yhteisiä, turvallisia rutiineja, joissa tunteet ovat sallittuja ja niille löytyy sanoja ja keinoja, jotka jäsentävän joskus hämmentäviäkin kokemuksia. 

Tunnetaito-ohjeet on helppo ottaa käyttöön: valitse tunne ja anna musiikin sekä liikkeen johdattaa. Pienellä hetkellä voi olla lasta helpottava vaikutus, kun lapsi oppii, että ikävienkään tunteiden ei tarvitse ole pelottavia tai hankalia, vaan meille kaikille tuttua ja hyväksyttävä osa meitä kaikkia. 

Asiasanat: tunnetaidot, leikki, musiikki, laulu, liike

Sisältö päivittyy pian.