Instrumentin opetusta on perinteisesti pidetty vahvasti lähiopetukseen sidoksissa olevana, oppijan ja opettajan välisenä kahdenkeskisenä toimintana. Viime vuosina musiikin etäopetus on kuitenkin yleistynyt merkittävästi, mikä on haastanut perinteisiä käsityksiä instrumenttiopetuksen toteutustavoista.
Pandemian aikana ”saimme” kokonaisvaltaisen kuvan etäopettamisen eri puolista. Instrumentin opettajista tuli jotakuinkin yhdessä yössä mobiililaitekonsultteja, jotka neuvoivat oppilailleen
- kameran käyttöä
- ääniasetusten hallintaa
- videoiden tekemistä
- nuottien jakamista jne.
Viruksen aiheuttaman poikkeustila oli eittämättä stressaavaa, mutta samalla saatiin paljon infoa instrumentin etäopetuksen mahdollisuuksista ja heikkouksista. Opetin itse kyseisenä ajankohtana kitaransoittoa etänä, ja olen käynyt lukemattoman määrän keskusteluja instrumentin etäopettamisesta kollegoiden kanssa. Näistä ja myöhemmistä etäopetuskokemuksista (ja toki lähiopetuksesta myös) ammentaen aloin miettiä mahdollista yhdistelmämallia (etä + lähi) instrumenttiopetukseen.
Opetustapojen hyvät ja huonot puolet
Aluksi on syytä pohtia hiukan molempien opetustapojen hyviä ja huonoja puolia. Otetaan tarkasteluun käytännölliset, taloudelliset, sosiaaliset ja sisällölliset näkökulmat.
Käytännön seikoista usein haastavimmat ovat aikataulutus ja logistiikka. Tässä piilee yksi etäopetuksen vahvuuksista. Varsinkin isoissa kaupungeissa siirtymät ottavat paljon aikaa. Monikaan ei pidä mielekkäänä käyttää harrastusmatkoihin vähintään tuplaten aikaa verraten itse tekemiseen, eli tässä tapauksessa soittotuntiin. Etätunti on tässä mielessä tehokas ratkaisu.
Suomessa tuo ruuhkaisuus ei isoimpia kaupunkeja lukuunottamatta ole ongelma. Sen sijaan etäisyydet ovat. Maakunnissa matka soittotunnille voi ottaa helposti puolesta tunnista tuntiin suuntaansa. Sama koskee myös opettajia, jotka pendelöivät kaupungeista pienempiin kuntiin opettamaan. Tämä luo haasteen aikataulullisesti, mutta on myös iso kuluerä.
Yhtenä haasteena haja-asutusalueilla on myös ylipäätään opettajan löytyminen. Isossa kaupungissa voit etsiä itsellesi sopivan opettajan, mutta maakunnissa tilanne on toinen. Yleisimpiin instrumentteihin (laulu, piano, kitara) opettajia vielä löytyy, mutta mitenkäs esimerkiksi harvinaisempiin puhaltimiin??
Monissa ammattikorkeakouluissa tarjotaan opiskelun vaihtoehtona monimuoto-opiskelua. Tässä vaihtoehdossa opiskelija voi asua toisella paikkakunnalla ja suorittaa osan opinnoistaan etänä. Tällaisissa tapauksissa instrumentin osittainen etäopetus voisi olla opintoja tukeva vaihtoehto.
Käytännön haasteisiin täytyy nostaa opiskelijoiden teknisten valmiuksien vaihtelevuus. Opiskelijalla tulisi olla kyky käyttää kannettavaa tietokonetta, äänikorttia (ja mikkiä) ja verkkokokousalustaa (Zoom). Jos näin ei ole, etäopetuksen laatu kärsii jo lähtötilanteessa. Vastaavaa ongelmaa ei ole lähiopetuksessa. Tekniset vaatimukset nostavat myös laadukkaan etäopetuksen aloittamisen kustannuksia.
Sosiaalista kanssakäymistä karttavalle introvertille etäopetus toiminee luontevana keinona opiskella instrumenttia. Tällöin ainoastaan opettaja kuulee opiskelijan tekemistä. Samaan aikaan opiskelija jää paitsi mahdollisista kuoroista, bändeistä tai muista ensembleistä. Myös kuuluminen osaksi yhteisöä (esimerkiksi Suomalainen musiikkikampus) voi olla iso lisäarvo opiskelun ja harrastamisen ohessa. Ihmisten tapaaminen omaa tuntia odotellessa tai muiden soiton kuuleminen voi olla inspiroivaa ja parhaimmillaan viikoittaisista kohtaamisista syntyy ystävyyksiä.
Vaikka etä- ja lähiopetuksen toimintatavat ovat monessa kohtaa erilaiset, voivat sisällöt olla silti lähellä toisiaan. Etäopetuksessa kommunikaatio tapahtuu usein opettajan suunnasta ja oppitunti voi olla luentomainen. Tämä on luonnollista, koska esimerkiksi yhteissoittoa ei pysty tekemään. Toki opettaja voi näyttää ja oppilas voi testata käytyä asioita. Lähiopetuksen vahvuutena on hetkessä tekeminen ja yhteismusisointi. Lisäksi pienempiin detaljeihin on helpompi tarttua. Esimerkiksi soittamisen ergonomiaan liittyviä kehityskohteita on helpompi havaita, kun oppilas ja opettaja ovat samassa tilassa.
Etä- ja lähiopetuksen yhdistäminen
Etä- ja lähiopetuksen ominaisuuksien perkuuta voisi jatkaa, mutta mennään eteenpäin. Mitkä asiat yhdistämällä, voisimme saada aikaiseksi käytännöllisen, tehokkaan, opettajaa ja oppilasta hyödyttävän opiskelumallin? Kenelle se voisi sopia ja mitä se vaatii?
Ensimmäinen lähtökohta on viikoittaiset tapaamiset. Tällöin soittotuntien sykli on ”normaali” ja kontakti opiskelija ja oppilaan välillä säilyy. Esimerkiksi: kevätkaudella ammattikorkeakoulun opiskelijalle on budjetoitu viisitoista kappaletta 60 minuutin instrumenttitunteja. Näistä voitaisiin muodostaa kolme viiden tunnin periodia, joissa ensin ollaan etänä kolme tuntia ja neljäs opetuskerta olisi kahden tunnin mittainen lähiopetuskerta. Periodin tuntijakoa voisi sitten muuttaa sen mukaan, kuinka paljon lähiopetuskertaa varten tarvitaan valmistautumisaikaa.
Miten asiasisällöt jakautuisivat etä- ja lähiopetuksen mukaan?
Etätunnit olisivat lähtökohtaisesti tietopohjan kartuttamista ja kappaleiden tai harjoitusten esittelyä ja niihin liittyvien ilmiöiden läpikäyntiä. Näiden asioiden ja treenien edistymistä voitaisiin seurata instrumenttituntien ulkopuolella tehdyillä videoilla tai äänitteillä. Lähikerta olisi korostetun yhteismusisointipainotteinen. Tuolloin soitettaisiin valmisteltuja kappaleita tai esimerkiksi keskityttäisiin jonkin tietyn osa- alueen kehittämiseen (eri tekniikat, taimi, asteikot, soinnut jne.).
Tällainen miniperiodi voisi olla hedelmällinen tapa kehittää oppilaan perustaitoja, mutta se voisi toimia yhtä hyvin yksittäisen teeman käsittelyssä (esimerkiksi eri tyylilajit tai tietyn artistin musiikki). Seuraavassa periodissa teema voisi vaihtua tai edellistä syvennettäisiin.
Edellä kuvailtu toimintatapa edellyttää opettajalta hyvää kokonaisuuksien hahmottamista ja suunnittelua. Entäpä sitten opiskelijalta? Kuten aiemmin todettiin, etäopetus vaatii hyvin onnistuakseen jonkin verran teknisiä avuja (koskee myös opettajaa!). Muutaman viikon periodi ”huipentuu” aina lähiopetustunteihin. Saadakseen näistä parhaan hyödyn, on opiskelijan kyettävä harjoittelemaan valmistava aika tarpeeksi hyvin. Tämä ominaisuus ei liity niinkään oppilaan tasoon, vaan motivaatioon.
Voisiko miniperiodi toimia ryhmäopetuksessa? Jos opiskelijat ovat tasoltaan suunnilleen samoja ja omaavat hyvän motivaation, en näkisi mahdottomana toteuttaa samaa ideaa pienessä ryhmässä (2–4 hlöä). Isommissa ryhmissä parin tunnin kontaktisession hyöty voisi alkaa jakautua epätasaisesti, jolloin opiskelijan tasapuolinen kohtelu vaarantuisi.
Monimuoto-opetus ja sulautuva opetus
Edellä kuvattu lähi- ja etäopetuksen yhdistäminen on monimuoto- opetusta. Termi on yleisluontoinen ja sen virallisessa määritelmässä siihen sisällytetään kaikki opetus, joka toteutetaan etä- ja lähiopetusta yhdistämällä, ohjattuna tai itsenäisesti suoritettuna.
Monimuoto-opetuksen kanssa synonyymisesti käytetään myös usein termiä sulautuva opetus. Aiemmin mainittujen määrittelyjen lisäksi sulautuvassa opetuksessa erilaisista oppimisympäristöistä (fyysinen opetustila, virtuaaliset oppimisaslustat, työelämän ympäristöt, sosiaalinen media jne) muodostetaan pedagogisesti toimiva kokonaisuus. Opetuksessa yhdistetään reaaliaikaista (synkroninen) opetusta itsenäiseen ja omatahtiseen (asynkroninen) opetukseen.
Soittotuntien pääpaino säilynee jatkossakin opettajan ja oppilaan välisessä viikoittaisessa työskentelyssä ja hyvä niin. Muuttuvia tilanteita varten on kuitenkin tärkeää kehittää joustavia toimintamalleja. Etä- ja lähiopetusta yhdistävä malli voisi tulevaisuudessa tarjota keinon paitsi parantaa opetuksen saavutettavuutta myös tehostaa oppimista ja ajankäyttöä.
Lähteet
Sulautuva opetus (Finto.fi/YSO – Yleinen suomalainen ontologia): https://finto.fi/yso/fi/page/p22964