Kategoriat
Blogit Mobiiliteknologia musiikin opettamisessa, oppimisessa ja arvioinnissa Musiikin teorian ja säveltapailun teknologia Musiikkiteknologia

Säveltämistä ja sointuasteiden opettelua Klimperillä

Miksi Klimper?

Sosiaalinen media on tarjonnut minulle mainoksia musiikin oppimiseen ja tekemiseen liittyvistä mobiilisovelluksista jo pitkään. En kuitenkaan ole kokenut kovinkaan monia näistä ohjelmista kiinnostaviksi. Syksyllä 2019 silmiini osui Klimper nimisen sovelluksen mainos, joka erottui muista sovelluksista poikkeavalla lähestymistavalla ja pedagogisella otteella. Erityisesti selkeä esitys sointuasteista sai minut pohtimaan, olisiko sovellusta mahdollista hyödyntää opetuksessa taiteen perusopetuksen musiikin perusteiden oppitunneilla? Tätä lähdin selvittämään.

Mikä on Klimper?

Klimper on IOS-käyttöjärjestelmässä toimiva studio-ohjelma, joka pitää sisällään pedagogisia näkökulmia musiikin teorian opettamiseen. Sovellus on suunnattu erityisesti sointuasteiden, sointusävelien, sekä soinnun lisäsävelien välisten suhteiden hahmottamiseen ja oppimiseen. Sovelluksen tärkein ominaisuus on kuitenkin musiikin tekeminen helposti omaksuttavan käyttöliittymän kautta.

Klimper-sovellusta ei voi pitää varsinaisena sekvensseriohjelmana, koska ohjelmaan ei voi nauhoittaa ääntä esim. mikrofonin kautta. Ohjelma on enemmänkin laajennus jollekin varsinaiselle studio-ohjelmalle, sillä Klimperillä tuotetun materiaalin voi siirtää toiseen ohjelmaan midinä tai wav-tiedostoina.

Miten se toimii?
Kuvassa on sointuvalikko.
Sointuvalikko

Helpoin tapa lähteä rakentamaan kappaletta, on etsiä mieluinen sointukierto sointuvalikosta. Tätä auttaa selkeä käyttöliittymä, jossa eri sointuasteet on visualisoitu selkeästi.  Keskeltä sointunäkymää löytyy roomalaisilla numeroilla merkityt sointuasteet kolmisointuina. Sointuasteiden yläpuolelta löytyy kyseisen sointuasteen neli- viisi ja kuusisointu versiot. Kun taas sointuastemerkintöjen alapuolelta löytyy voimasoinnut, sekä sus4 ja sus2 soinnut. Asetuksista voi valita asteikon minkä mukaan sointuasteet määräytyvät sointunäkymässä. Kun sointukierto on valittu, voi sointujen kestoa muuttaa yläpalkkia laajentamalla. Samasta valikosta voi myös aktivoida sointukierron ja monistaa valittua aluetta.

 

Kuvassa on pianorullaeditori.
Pianorullaeditori

Kun sointukierto on valittu, voi siirtyä pianorullaeditoriin, jossa varsinainen kappaleen muokkaaminen tapahtuu. Editorissa sointusävelet näkyvät korostettuina ja soinnun perusäänet alleviivattuina. Tämä onkin mielestäni hyvä tapa esittää soinnunsävelien ja valitun asteikon muiden sävelien välisiä suhteita. Pianorullaeditorissa sointupohjan päälle voi rakentaa melodioita, bassolinjoja, luoda rumpukomppeja jne. Kaiken tämän voi tehdä samalla kun valittu sointukierto soi taustalla. Sointukierron soidessa onkin suuri houkutus lähteä kokeilemaan, miltä eri sävelet kuulostavat suhteessa vallitsevaan sointuun.

 

 

 

Kuvassa on soitinvalikko.
Soitinvalikko

Kun kappaleen osat ovat valmiita, pystyy raidoille tekemään panorointeja ja äänenvoimakkuuden säätöjä vasempaan laitaan avautuvasta valikosta. Valitettavasti mahdollisuuksia equalisointiin, tai efektien lisäykseen ei ole. Toisaalta tämä rajoite raitojen muokkaamisessa myös nopeuttaa lopputuotokseen pääsyä.

Samasta valikosta voidaan myös muuttaa kappaleen tempoa, asteikkoa, luoda uusia raitoja, tai viedä äänitiedosto johonkin toiseen ohjelmaan. Myös muiden ohjelmien virtuaali-instrumentteja voi tuoda Klimperiin klikkaamalla vasemmalla olevaa valkoista soitinvalikkoa.

Miten Klimperiä voisi käyttää opetuksessa?

Kokeilin käyttää Klimperiä musiikin perusteiden tunnilla sointuasteiden opettamiseen. Lähtökohtana oli havainnollistaa minkä laatuisia kolmisointuja duuriasteikon eri säveliltä muodostuu, ja miten soinnut laajenevat neli-, viisi- ja kuusisoinnuiksi. Tässä sovellus onkin mielestäni parhaimmillaan. Oppilaiden mielestä ohjelman sointuastenäkymä tuntui selkeältä ja mielenkiintoiselta. Ohjelma myös innosti kuuntelemaan ja kokeilemaan erilaisia sointukiertoja. Olisikin hienoa pystyä jatkossa kokeilemaan vielä syvällisemmin sointuasteiden opettamista Klimperiä hyödyntäen. Myös säveltämisen aloittamisen kynnys on matala sovellusta käytettäessä, ja ohjelma voisikin olla tunneilla hyvä työväline säveltämiseen innostamisessa.

Hyödynsin Klimperiä myös sähkökitaransoiton tunneilla. Esimerkiksi asteikoiden opettelussa sovellus on hyvä apuväline, koska sovelluksella saa tehtyä nopeasti mielenkiintoisen äänimaiseman harjoittelun tueksi. Tausta voi olla esimerkiksi jonkin kappaleen sointukierto, tai vaikka sointukierto tietyn moodin oppimisessa. Ohjelmalla pystyy valitsemaan minkä moodin mukaiset sointuasteet sointunäkymässä ilmentyvät, jolloin taustan tekeminen on opettavaista, mutta ei vaadi liikaa perehtymistä harjoituksen lomassa. Tämänlaisessa käytössä sovelluksen parhaiksi puoliksi nousee helppokäyttöisyys. Sovellus myös aktivoi oppilasta tekemään taustanauhan, sen sijaan että valittaisiin jo valmiiksi tehty.

Risut ja ruusut

Sovelluksen hyvinä puolina pidän helppokäyttöisyyttä, selkeää visuaalista ilmettä, sovelluksen hintaan nähden toimivia soundeja ja sointuasteiden esittämiseen liittyvää pedagogista lähestymistapaa. Ohjelman helposti lähestyttävä käyttöliittymä motivoi oppilasta sointuasteiden opetteluun, ja kokeilemaan miltä eri sointuyhdistelmät kuulostavat käytännössä. Kuulokuvan saaminen laajoista soinnuista on ohjelman parasta antia, sillä toisista vastaavista sovelluksista en ole tätä toimintoa näin helposti löytänyt.

Kehitettävää löytyy pulssin ja aika-arvojen hahmottamisen selkeydestä, ulkoisen äänen tuomisesta sovellukseen sekä äänenvärin muokkaamisen mahdollisuuksista. Olisin myös kaivannut mahdollisuutta nähdä nuottikuvaa soinnuista ja tehdyistä raidoista. Tämä olisi tuonut ohjelmaan vielä syvemmän pedagogisen ulottuvuuden. Myös Android-käyttöjärjestelmän tuen puuttuminen rajaa käyttäjäkuntaa. Edellä mainitut seikat eivät selkeästikään ole olleet sovelluksen tekijöiden pääprioriteetteja, sillä ohjelma onnistuu hyvin juuri siinä mihin se on suunniteltu. Olemaan helppokäyttöinen työkalu, jonka kanssa käyttäjä voi viettää aikaa musiikkia säveltäen, sointuja kuunnellen ja sointuasteita oppien.

Tulevaisuus

Koska sovellus löytyy ainoastaan IOS-käyttöjärjestelmälle, en usko sen yleistyvän opetuskäytössä. Applen oma garageband tarjoaa vastaavia toimintoja jokaisen Ipadin mukana, eikä kuluttajan tarvitse maksaa tästä mitään ylimääräistä. Jos ohjelma julkaistaan tulevaisuudessa myös Android-käyttöjärjestelmälle, on sillä mahdollisuus laajempaan käyttäjäkuntaan. Itse aion käyttää ohjelmaa sointuasteiden opettamisen tukena myös jatkossa, ja toivon että saan asennettua sovelluksen myös työpaikkani Ipadeille.

Lähteet
www.youtube.com
http://klimperapp.webflow.io/

4 vastausta aiheeseen “Säveltämistä ja sointuasteiden opettelua Klimperillä”

Mielenkiintoinen havainto sointua painaessa tietyt sointuobjektit muuttuvat isommiksi ja jotkut toiset taas pienemmiksi. Kiinnostaisi tietää millä perusteella ohjelma niitä tekee?

Sovellus vaikuttaa käyttökelpoiselta! Suunnittelijalle toiveena, että alkunäytön hahmottamista helpottaisi, jos sävellajin perussoinnut erottuisivat muista esim. värikoodilla.

Kahden ensimmäisen pikkukuvan Ebmaj-soinnun laajeneminen 11-säveleen (Ab) aiheuttaa hämmennystä ja hieman mielipahaakin.

Pianorullaeditorin esimerkki olisi selkeämpi jos vasemmassa reunassa näkyisi koskettimisto. Nyt hahmottaminen on hankalaa ainakin jos ei ole tottunut pianorullaeditorin käyttämiseen.
Sointukiertojen testaaminen vaikuttaa mielenkiintoiselta ja innostaa varmasti kokeilemaan omia versioita.

Vastaa käyttäjälle Hanne Lakonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *