Innostumisia Garagebandin äärellä

Hyvä fiilis jäi – ymmärrystä tuli

Blogipostaukseni aihe on luova musiikin tuottaminen joka kuuluu musiikkikasvatusteknologian käsitteissä m-oppimiseen eli mobiilioppimiseen, jossa opitaan mobiililaitteiden ja niiden tuomien ratkaisujen avulla. Musiikkikasvatusteknologia on minulle melko uutta, joten lähtökohtanani on ollut oman mukavuusvyöhykkeeni laajentaminen kokeilemalla ja positiivisesti uutta opettelemalla.

Musiikin luomiseen on viime vuosien aikana syntynyt paljon digitaalisia apuvälineitä, joista osa on silmiemme edessä ja käsissämme usein aivan huomaamatta. Uusimmissa puhelimissa on jo valmiina monia sovelluksia, joiden avulla on voi helppotajuisesti tallentaa ääntä, kuvaa ja videota. Monet ”äppsit” ovat niin helppokäyttöisiä, että taaperoikäinenkin oppii niitä käyttämään, jos sattuu sellaiseen pikku sormellaan osumaan. Tämä onkin ohjenuorani ja toimii lohdutuksena, kun pelkkä sana ”musiikkiteknologia” saa aikaan sumuisia ajatuksia ja katseen tyhjyyteen. Kaikista kätevimmin ja arkipäivän tasolla olen perehtynyt musiikkikasvatusteknologiaan iPad -taulutietokoneiden lisäksi iPhone 6s Plus-puhelimeni avulla.

Tässä postauksessani rajaan kokemusteni kirjaamisen Garagebandin testaamiseen. Garageband on Applen iPad-taulutietokoneen yksi vakiosovellus, joka sisältyy valmiina ostettavaan tuotteeseen. Sovellus kuuluu myös kannettaviin Macbook-tietokoneisiin ja sen saa ladattua iPhone-puhelimiin App Storesta. Musiikinteko-ohjelma on kuin pieni studio, ossa voi hyödyntää instrumentteja, esiasetuksia kieli- ja lyömäsoittimille.  Muita mahdollisia musiikkiteknologia-sovelluksia, joita voi käyttää musiikin tuottamiseen ovat esimerkiksi: SoundPrism, Launchpad, Figure tai Loopy HD. Kahdesta viimeksi mainitun kokeilusta minulla on hieman kokemusta. Loopy HD:n käytöstä laadimme opintojemme puitteissa jopa pienen demon, jonka tarkoitus oli kokeilla kuinka yhdistetään Loopy HD, Garageband ja iMovie lopulliseen Youtube-videon muotoon. Garagebandiin perehtyminen tuntui kuitenkin järkevältä työtäni ajatellen, joten päätin tutustua sen mahdollisuuksiin ensin itse rauhassa. Myöhemmin tarkoitus on ujuttaa Garageband osaksi työtäni musiikin ohjaamisessa. Ensi keväänä luvassa on uuden musiikin luomista osana lasten musiikkinäytelmää, joten motivaatio on korkealla, jotta opimme hyödyntämään apuvälineitä mahdollisimman jouhevasti.

Garageband-kokeilu alkoi marraskuun 2017 aikana, jolloin tapasimme musiikin ohjauksen parissa työskentelevien kesken tarkoituksenamme perehtyä Garagebandin maailmaan. Tavoitteenamme oli nauhoittaa kappale iPadin avulla hyödyntäen Garagebandia sekä nauhoittaen omille raidoilleen midi-soitinta, aitoa instrumenttia ja/tai laulua. Valitsin työstettäväksi kappaleeksi Paula Vesalan ”Tavallinen nainen”, sillä se oli osana syyslukukauden produktiotamme ja arvelin voivani hyödyntää esimerkkibiisiä opiskelijoiden kanssa. Päädyin kuitenkin vain soittamaan demotteluni heille, sillä aikataulun ja tekniset resurssit huomioiden oli parempi siirtää tavoittelemani taustanauha-pohjainen live-soitto keväälle.

Äänittämiseen tarvittiin iPadin lisäksi midi-koskettimet USB-johtoineen ja Lightning to USB-piuhoineen, tavallinen mikrofoni XLR-johtoineen ja ständeineen, sekä kuulokkeet. Sangen yksinkertaisella kattauksella siis pärjää tässä tapauksessa, mutta ryhmässämme keskustelimme myös siitä kuinka tärkeää on perustieto piuhoista ja plugeista, jotta laitteet toimivat ja pysyvät ehjinä.

Aloitimme Garagebandin opiskelun kokeilemalla eri instrumenttien saundeja ja ylipäänsä tutustumalla sovelluksen perussisältöihin. Kun toiminnot oli selailtu ja kokeiltu läpi, aloin testaamaan musiikin tallentamista luomalla valikosta Oman kappaleen painamalla +merkkiä. Tämän jälkeen valitsin ensin elektronisen rumpuluupin, jonka päälle lisäsin Smart drums- kohdasta percussio-soittimia ja rumpusetin saundeja. Tämän jälkeen nauhoitin Garagebandin ”rhodes-saundilla” pianon omalle raidalleen ja valitsin sopivan kuuloisen bassosaundin Garagebandin valikoimasta. Basson kohdalla oli hauska kokeilla Autoplay-toimintoa, josta saa valita yksinkertaisesta bassokuviosta monipuolisempaan soittoon. Halusin bassokuviosta vähän taipuisamman muuten yksinkertaiseen ”sovitukseen”, joten pyyhkäisemällä Autoplay-nappulan kohdalla ylöspäin useamman kerran, bassoriffi kasvoi. Säkeistön päätyttyä, yksinkertaistin bassokuvion laulettavan kertauksen ensimmäisen tahdin ajaksi.

Kynnyksetön kokeilemisen mahdollisuus – vertaisryhmäläiseni kokemus Garagebandista tutustumissession jälkeen

Tässä kohti huomasin aivan innostuvani koko Garagebandista! Tällähän voi tehdä vaikka mitä. On vain ollut omaa kontrollifriikkeyttä ajatella, että äänihommat hoitakoon joku muu joka sen taitaa ja että musiikkiteknologia on ihan liian hankalaa, jotta aika tai mielenkiinto riittäisi asian haltuun ottoon. Niin vain huomasin miettiväni että tulevaan lastennäytelmään varmasti hyödynnämme Garagebandia äänisuunnittelussa, sekä mahdollisesti livesoitossa taustana. Garagebandissa voi hyödyntää esimerkiksi laadukkaan kuuloisia jousisoittimia tai erikoisempia maailmanmusiikki-genren instrumentteja, joita muuten emme todennäköisesti saisi livenä soitettuna bändiin.

Garage-innostukseni kasvaessa nauhoitin vielä midi-pianolla kappaleeseen yksinkertaisen kitara-arpeggion(!) sekä laulun stemmaraitoineen. Tämän jälkeen opettelimme vertaisryhmässämme Garagebandin miksaus-ominaisuuksia, joita parhaani mukaan yritin hyödyntää kokonaisuudessa. Laulussa yritin löytää taajuudet, jotka kirkastaisivat saundia ja lisäsin jälkikaikua (reverb). Soittimet yritin saada miksattua balanssiin niin, että kaikki kuuluvat eikä mikään tulisi liian lujaa.  Garagebandin kohdalla ominaisuuksia ei ole liikaa, joten homma pysyy edelleen tarpeeksi yksinkertaisena, kun mahdollisuuksia (mokata) ei ole liikaa. Lopuksi nimesin kappaleen kohdassa Omat kappaleet, jonka jälkeen sen pystyi myös jakamaan sähköpostiin.

Lopputulos on lyhyt kokeilu Garagebandin perussisältöihin, mutta kokemus loi innokkuutta lähteä tutkimaan asiaa lisää. Vertaisryhmä toi tukea ja onnistuimme neuvomaan toinen toisiamme uuden asian äärellä. Seuraava etappi on ottaa rohkeasti uusi apuväline mukaan opetukseen ja kokeilla sen mahdollisuuksia uuden musiikin luomisessa. Tavoitteenani on mennä pienin hypyin eteenpäin, yhdessä opiskelijoiden kanssa ja heidän rinnallaan. Ajattelen, että tällä tavalla en tee itselleni liian suurta kynnystä kokeilla uutta ja näin tulee tarttuneeksi uuteen apuvälineeseen arjen kiireessä.

One thought on “Innostumisia Garagebandin äärellä

  • 7.1.2018 at 06:59
    Permalink

    Hyvin kuvasit Garagebandin ominaisuuksia. Vaikka sovelluksella on paljon hyviä puolia hyvä kun mainitsit kuinka oppilaiden kanssa oli haasteita, sekä toit esille ajankäytön. Garagebandissä on niin paljon erilaisia mahdollisuuksia että se vie yllättävän paljon aikaa, varsinkin alkuvaiheessa.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *