Kategoriat
Blogit Pelillisyys Pelillisyys ja musiikin teoria Pelillisyys ja säveltapailu

Ear Trainer Lite – korvatreeniä aikuisille

Kansalaisopistot pursuavat syksyisin uusia innokkaita lauluoppilaita, joilla ei ole musiikinteorian tai säveltapailun opintoja taustalla. He laulavat lauluja korvakuulolta ja karaoke-säestyksellä. Koska ilman säestystä laulaminen on heille vierasta, voi sävellajissa pysyminen aiheuttaa suuria ongelmia. Myös musiikillisten aiheiden hahmottaminen ja toistaminen mallin mukaan takkuaa. Mistä siis pikaista apua innokkaalle opiskelijalle, ilman, että hänet lähetetään säveltapailun kurssille? Voisiko […]

Kategoriat
Blogit Musiikkiteknologia Pelillisyys ja musiikin teoria Pelillisyys ja säveltapailu

Mussila – musiikkia muksuille

Etsittyäni jälleen kerran kivaa mobiilipeliä musiikin oppimisen tukemiseen Androidilla, pettymys oli ensimmäinen tunteeni. Kovan googlettamisen ja noin miljoonan appin laatamisen ja kokeilemisen jälkeen en edelleenkään ole löytänyt sitä ”THIS is the one”-tyyppistä kokemusta. Olen varhaisiän musiikinopettaja, joten kohderyhmäni on lähinnä soitinvalmennusikäiset, eli noin viidestä yhdeksään vuotiaat lapset. Etsin nimenomaan musiikin hahmottamiseen liittyvää sovellusta, en niinkään […]

Kategoriat
Blogit Pelillisyys ja musiikin teoria Pelillisyys ja säveltapailu

Oppimisen pelillistäminen: Theta Music Trainer

Theta Music Trainer (jatkossa TMT) on musiikin hahmottamiseen painottuva ohjelma, jossa on erilaisia pelejä sekä oppisisältöjä. Ohjelma vaati kirjautumisen, ilmaiseksi voi kaikkia pelejä kokeilla helpoimmilla vaikeustasoilla. Nämä on jaoteltu aihealueittain (ääni yleisesti, viritys, tonaliteetti, intervallit, melodia, harmonia ja rytmi). Pääpaino on kuitenkin korvan harjaannuttamisessa. Pelit ovat melko yksinkertaisia, grafiikaltaan ja toteukseltaan, ja niissä keskitytään yleensä […]

Kategoriat
Blogit Pelillisyys Pelillisyys ja musiikin luominen Pelillisyys ja musiikin teoria Pelillisyys ja säveltapailu

Easy Music – Anna lapsille taito kuunnella musiikkia

Perustietoja pelistä Peli johon tutustuin oli otsikon mukaisesti Easy Music sillä se vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä. Pelin suositusikä on 4 + Hinta iPadille 4,49 €, hinta Androidille 3,99 € (en saanut selville miksi ovat erihintaisia). Mahdollisuus pelata 20 eri kielellä. Peliin voi tehdä oman tunnuksen 40 lapselle (vaatii kirjautumisen). Ennen oman nimen syöttämistä ja […]