Tiesin tehneeni virheen lupautuessani tarkistelemaan kaikkea sitä, mitä voidaan mieltää musiikinopetusmateriaaliksi Youtubessa. Näin sieluni silmin kaikki määrittelyongelmat, laatukriteeristön vakiinnuttamisen ongelmat, tiedonhallintaongelmat sekä algoritmien ja klikkiansojen seassa soljumisen haasteet. Minulla oli kuitenkin jonkin verran musiikkilinkkejä jo entuudestaan tallennettuna, päätin aloittaa niistä ja katsoa mihin päädyn. Eri kanavien kategorisoinnin alkuperäinen suunnitelmani tyssäsi siihen, kun tajusin että eri […]
Avainsana: YouTube
Teknologian nopea kehitys ja parantunut saavutettavuus on demokratisoinut sisällöntuotantoa ennennäkemättömällä tavalla. Videotuotantoon – kuten musiikkituotantoonkin – tarvittavat välineet ovat aiempaa edullisempia, ja tuottavat aiempaa parempaa teknistä laatua suhteessa hankintahintaan. Tietoliikenneyhteyksien nopeutuminen ja nopeiden yhteyksien arkipäiväistyminen tarkoittavat, että nykyisin yhä usemmat meistä pystyvät tavoittamaan suurenkin kohdeyleisön liikkuvan kuvan muodossa – jopa reaaliaikaisesti. Valmiit videopalvelut ja -alustat, kuten YouTube, […]
MUSE-hankkeessa on toteutettu useita kyselyjä, joiden avulla on kartoitettu musiikin ammattilaisten etäteknologista osaamista koulutusten suunnittelua varten. Aiemmin on raportoitu sekä musiikin opettajille että musiikin tekijöille kohdennettujen kyselyjen tuloksia (ks. https://www.oomc.fi/muse/tutustu-julkaisuihin/#kyselyt). Näitä kyselyitä seurannut, musiikin esittäjille kohdistettu kysely sai vielä jatkoa yleisesti musiikin ammattilaisille osoitetusta striimaus- ja video-oppimateriaaliosaamisen koulutustarpeita kartoittavasta kyselystä. Näiden kahden viimeisen kyselyn keskeisimmät […]
Olemme MUSE-hankkeessa tuottaneet monenlaista video- ja oppimateriaalia, ja joka kerta joutuneet pysähtymään erilaisten videokuvan ominaisuuksien ja käsitteiden sekä erinäisten sovellusten asetusten äärelle. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on auttaa meitä kaikkia suunnistamaan sujuvasti videokuvaviidakossa sekä luoda yleiskatsaus videokuvaan liittyviin käsitteisiin ja nostaa pari tavallista käytännön tapaustakin käsittelyyn. Keskeisiä käsitteitä Kun tuotamme mitä tahansa liikkuvaan kuvaan liittyvää digitaalista […]