Kirjoitin jokin aika sitten tilaussävellyksen puhallinorkesterille. Sävellän säännöllisesti erilaisille kokoonpanoille, mutta hieman harvemmin näin isoille. Varsinkin sinfoniaorkesterille ja isolle puhallinorkesterille sovittamiseen minulta puuttuu rutiinia, työ on hidasta. En myöskään soita itse mitään puhallinsoitinta, joten puhaltajille kirjoittaessani en ole omalla vahvuusalueellani.
Lähtökohta
Sovitusvaiheessa aikaa kuluu yksittäisten soitinten äänialojen, rekisterien, soittotekniikoiden ja fraseerausmerkintöjen tarkistamiseen sekä stemmojen oikolukuun. Tällöin olen perinteisesti turvautunut kirjallisuuteen, netistä löytyvään tietoon ja muusikkokollegoiden neuvoihin. Aikaa kuluu usein myös siksi, että selvittäessäni vaikkapa jonkin perkussiosoittimen notaatiota eksyn helposti sivuraiteille: saatan löytää samalla uusia kiinnostavia soittotekniikoita tai soitinyhdistelmiä, jotka eivät kuitenkaan suoraan liity työn alla olevaan kappaleeseen.
Sovitustyön aikana minulla oli käytössä Claude-kielimallin maksullinen versio (Pro Plan, Opus 5.5 Medium). Halusin kokeilla, pystyisikö Claude auttamaan minua sovitusvaiheessa kirjojen tai kollegoiden konsultoinnin asemesta, ja nopeuttaisiko tai muuttaisiko se työskentelyäni. Ajattelin tekoälyn olevan hyvä apuri tässä myös siksi, etten pelkäisi esittää sille tyhmiä kysymyksiä.
Työtapa
Tein ensin varsinaisen sävellyksen valmiiksi ja kirjoitin siitä notaatio-ohjelmaan ns. tiivistetyn partituurin, jota oli työvaiheessa helpompi lukea. Siinä jokaista soitinryhmää – trumpetteja, saksofoneja, pasuunoita – vastasi yksi viivasto. Kirjoitin tähän partituuriin kaiken olennaisen: melodiat, soinnut, komppirytmit, sovitukselliset ideat ja karkean jaon sektioiden kesken. Sävellystyö ja varsinainen luova työosuus oli siis tehty ennen kuin aloin kirjoittaa partituuria auki.
Kun tiivistetty partituuri oli valmis, aloin kirjoittaa soitinryhmiä yksi kerrallaan auki omille stemmoilleen, jolloin jouduin tekemään uusia päätöksiä. Miten kannattaisi soinnuttaa kolmisointu neljän soittajan käyrätorvisektiolle? Kantaako melodia jossain tietyssä osassa yhdellä soitinryhmällä, vai tarvitseeko se tuplauksen? Kuinka paljon aikaa trumpetisti tarvitsee sordiinon kiinnittämiseen ja poistamiseen? Onko huilustemmat kirjoitettu liian matalalle, hukkuvatko ne muiden soittimien sekaan?
Aluksi kirjoitin kysymykset tekstinä, mutta huomasin pian, että pystyin myös ottamaan kuvakaappauksen notaatio-ohjelmasta jostain yksittäisestä kohdasta, ja Claude pystyi analysoimaan tilannetta nuottikuvan perusteella.
Aloin konsultoida Claudea tämäntyyppisissä ongelmissa. Aluksi kirjoitin kysymykset tekstinä, mutta huomasin pian, että pystyin myös ottamaan kuvakaappauksen notaatio-ohjelmasta jostain yksittäisestä kohdasta, ja Claude pystyi analysoimaan tilannetta nuottikuvan perusteella. Tämä nopeutti työskentelyä.
Keskusteluista Clauden kanssa tuli usein pitkiä ja rönsyileviä, joten olen lyhentänyt alla olevia lainauksia. Poistetut kohdat on merkitty […], muuten teksti on alkuperäistä. Pitkät vastaukset olivat silti hyödyllisiä: niissä oli usein monta vaihtoehtoa, ja vaikka osan hylkäsin suoralta kädeltä, joukossa oli usein idea tai pari, joita en olisi itse tullut ajatelleeksi.
Esimerkkejä keskusteluista
Notaatio-ohjelma
Olipa kyseessä lähes mikä tahansa laite tai ohjelmisto, on usein nopeampaa kysyä tekoälyltä kuin kaivaa manuaali esiin.
Osa ongelmista oli luonteeltaan teknisiä ja koski notaatio-ohjelmaa ja äänikirjastoa (Sibelius Ultimate ja NotePerformer). Tällaiseen tarkoitukseen olen käyttänyt kielimalleja hyvällä menestyksellä aikaisemminkin. Olipa kyseessä lähes mikä tahansa laite tai ohjelmisto, on usein nopeampaa kysyä tekoälyltä kuin kaivaa manuaali esiin.
Minä: Käytössä Sibelius Ultimate. Miten saan muutettua drumset-instrumentin soundeja, esim. cowbell ei kuulu oikealla notaatiolla playbackissa.
Claude: Sibeliuksessa drumsetin soundit määräytyvät lyömäsoitinviivaston tyypistä (staff type). Siinä jokaiselle soundille on määritelty yhdistelmä viivastopaikasta ja nuotinpään muodosta, ja tämä yhdistelmä osoittaa tiettyyn Sound ID:hen. Jos cowbell-nuottisi paikka tai nuotinpää ei vastaa mitään määritelmää, playback soittaa väärää soundia tai ei mitään.
Kartoituksen muokkaus
Home → Instruments → Edit Instruments
Valitse oikeasta sarakkeesta partituurin drumset-soitin (esim. “Drum Set (Drum Kit)”) ja paina Edit Instrument…. Jos Sibelius kysyy, haluatko jatkaa, vastaa kyllä.
Kohdassa Staff type paina Edit Staff Type…
Avaa Percussion-välilehti. Näet listan, jossa jokaisella rivillä on viivastopaikka, nuotinpää ja sound.
Tee jompikumpi:
Muokkaa olemassa olevaa riviä: valitse rivi ja vaihda sen Sound-kohtaan cowbell. Se löytyy Sound ID -puusta suunnilleen polusta unpitched → metals → cowbell.
Lisää uusi rivi (New): valitse viivastopaikka ja nuotinpää, joilla haluat cowbellin näkyvän (yleinen tapa on esim. x- tai kolmionuotinpää ylimmän viivan yläpuolella), ja aseta soundiksi cowbell.
Paina OK, OK ja OK. Muutos koskee vain tätä partituuria. Jos haluat käyttää samaa soitinta myöhemmin muissakin töissä, tallenna partituuri pohjaksi tai vie soitin House Style -tyylinä. […]
Tässä tapauksessa Claude ohjasi oikeille jäljille, mutta selvisi että Sibeliuksessa cowbell-soundi oli kyllä määritelty oikealla nuotinpäällä oikeaan väliin nuottiviivastolle, eikä ulkoinen NotePerformer-soundikirjastokaan ollut tällä kertaa syypää. Muutaman lisäkysymyksen jälkeen syy löytyi: olin käyttänyt väärää nuotinpäätä. Kolmionmallisia nuotinpäitä oli Sibeliuksessa useita, mutta vain yksi niistä oli yhdistetty oikeaan soundiin.
Kokoonpano ja partituurijärjestys
Annoin Claudelle tilaajan määrittelemän kokoonpanon ja tein siitä muutaman täsmentävän kysymyksen. Vastaukset olivat mielestäni järkeviä ja perusteellisia. Piccolon paikasta keskustellessa Claude osasi myös viitata Elaine GouldinBehind Bars -kirjaan, jota pidetään yhtenä notaation perusteoksista.
Minä: Olen kirjoittamassa sovitusta wind ensemblelle, tai puhallinorkesterille. Tässä annettu kokoonpano: 3 fl (picc,) 2 ob (eng.torvi) 3 b-cl (jotka tuplataan) bass-cl 2 fag 2 alt-sax (sopr) ten-sax bar-sax 4 hn 4 tp (2 flyg, 3 kor) 3 trb bar 2 tba kontrabasso/e-bass pno guitar timp 3 perc
[…]
Minä: Onko huilisteja kolme, joista yksi soittaa tarvittaessa piccoloa?
Claude: Kyllä, huilisteja on kolme, ja yksi heistä vaihtaa tarvittaessa pikkolohuiluun. Listassa ei kerrota, kuka soittajista vaihtaa, mutta yleensä se on 3. huilisti. Kirjoita pikkolo siis 3. huilun stemmaan, ellei tilaaja toisin ilmoita. Silloin kaksi huilua soittaa pikkolon kanssa samaan aikaan.
Varaa vaihtoa varten muutaman tahdin tauko ja merkitse vaihdot stemmaan (to Picc. / to Fl.).
Samalla periaatteella oboisteja on kaksi ja toinen vaihtaa englannintorveen, yleensä 2. oboisti. Alttosaksofonisteja on kaksi, ja toinen vaihtaa sopraanosaksofoniin, yleensä 1. altto.
Minä: Onko 3.huilu/piccolo partituurijärjestyksessä ylimpänä vai kolmanneksi ylimpänä?
Claude: Kun 3. huilisti soittaa enimmäkseen huilua ja vaihtaa välillä pikkoloon, hänen viivastonsa kuuluu partituurissa kolmanneksi eli huilujen 1 ja 2 alle. Viivaston nimeksi tulee Fl. 3 / Picc. Tämä on vakiintunut tapa orkesteripartituureissa, ja Gould suosittaa sitä myös Behind Bars -kirjassa: soitinta vaihtava soittaja pysyy pääsoittimensa paikalla.
Pikkolo nostetaan ylimmäksi silloin, kun sillä on oma soittajansa ja oma stemmansa. Amerikkalaisissa puhallinorkesteripartituureissa näin on yleensä, ja siksi niissä pikkolo on usein aivan ylimpänä. Sinun kokoonpanossasi pikkolo on vaihtosoitin, joten kolmas paikka on oikea.
Klarinettien oktaavituplaus
Clauden vastaus oli perusteellinen ja käsitti useita esimerkkejä molemmista tuplausvaihtoehdoista, kuin oppikirjaa olisi lukenut.
Kysyin Claudelta, miten kolme klarinettistemmaa kannaisi jakaa oktaaveihin. Tämä on hyvä esimerkki ongelmasta, johon ei ole oikeaa tai väärää ratkaisua, sovittajan ratkaisu riippuu kontekstista. Clauden vastaus oli perusteellinen ja käsitti useita esimerkkejä molemmista tuplausvaihtoehdoista, kuin oppikirjaa olisi lukenut.
Minä: Jos käytössä on kolme klarinettistemmaa, kannattaako oktaavituplaus tehdä niin että 3. klara soittaa alempaa oktaavia yksinään, vai niin että 2. ja 3. soittavat alempaa?
Claude: Kumpikin ratkaisu on käytössä. Valinta riippuu siitä, missä rekisterissä oktaavit ovat ja mitkä muut soittimet tuplaavat niitä.
1 ylempi, 2 ja 3 alempi oktaavi
Tämä on puhallinorkesterissa tavallisin ratkaisu, jos ylempi oktaavi on korkeassa rekisterissä (clarion tai altissimo). Korkea klarinetti kantaa niin hyvin, että kaksi soittajaa riittää. Alempi oktaavi on chalumeau-rekisterissä tai kurkkusävelten alueella (noin kirjoitettu G–B♭), jossa sointi on hiljaisempi, joten neljä soittajaa tasapainottaa oktaavit.
Sopii hyvin myös siksi, että 2. ja 3. klarinettia soittavat usein vähemmän kokeneet soittajat, ja ylempi oktaavi on 1. klarinetistien vahvaa aluetta.
1 ja 2 ylempi, 3 alempi oktaavi
Tämä toimii paremmin, jos:
ylempi oktaavi on melodia, joka tarvitsee painoa, ja on keskirekisterissä, jossa yksi stemma ei kanna tarpeeksi
alempi oktaavi on jo valmiiksi vahvassa rekisterissä tai muut soittimet tuplaavat sitä, esimerkiksi tenorisaksofoni, käyrätorvet tai bassoklarinetti
ylemmän oktaavin pitää kuulua selvästi, esimerkiksi kun huilut ja oboet eivät tue sitä
Nyrkkisääntö
Jaa soittajat niin, että heikompi rekisteri saa enemmän soittajia. Ota huomioon myös orkesterin muut soittimet: jos ylempää oktaavia tuplaavat huilut ja oboet, klarinetteja kannattaa siirtää alemmalle oktaaville. Jos taas alempaa oktaavia tuplaavat saksofonit, klarinetteja voi siirtää ylemmälle.
Saksofonien arpeggio
Saksofonisektion arpeggiokuvioon halusin jakaa hengitystauot eri soittajille niin, ettei kuvio katkeaisi. Tässä tapauksessa päätin lähettää Claudelle heti alussa kuvan nuotista nähdäkseni, millaisen ratkaisun se tarjoaisi.
Minä: Olen kirjoittamassa saksofonisektiolle tällaisen arpeggion, tempo 175BPM, tässä in C. Miten tämä kannattaisi jakaa eri saksofonien kanssa niin, että jokainen soittaja saisi myös hengitystaukoja?
Claudelle lähetetty kuva nuotista.
Claude: Kuvasta näkee kaksi asiaa. Arpeggion ala on noin soiva g–f², eikä tenorisaksofoni ylety ylimpiin säveliin: Sibelius on merkinnyt punaisella f²:t tahdeissa 97, 101, 103 ja 108, koska ne ylittävät tenorin ylärajan (es²). Lisäksi 12 tahtia tauotonta kahdeksasosaa tempossa 175 on yhdelle soittajalle raskas ilman hengitystaukoja.
Kumpikin ongelma ratkeaa samalla jaolla: anna arpeggion kulkea rekisterin mukaan soittimelta toiselle.
Rekisterin mukainen jako
Arpeggio nousee aina yhden tahdin ja laskee seuraavan, joten se jakautuu luontevasti kahteen osaan:
Tenori ja baritoni soittavat pohjan: laskevan tahdin iskut 3–4 ja nousevan tahdin iskut 1–2.
Clauden ratkaisu saksofonien arpeggiorytmistä, mutta 4/4-tahtilajissa.
Claude tulkitsi nuottiesimerkin ensin virheellisesti 4/4-tahtilajiin (tahtilajimerkintää ei näkynyt kuvakaappauksesta), mutta teki uuden ehdotuksen kun kerroin että tahtilaji on 3/4 ja huomautti että hengitystauot lyhenivät samalla noin sekuntiin. Claude esitti ehdotuksensa tekstigrafiikkana ilman sävelkorkeuksia, mutta se palveli hyvin tätä tarkoitusta.
Clauden ehdotus 3/4-tahtilajissa.
Pallottelimme ja hioimme ratkaisua useiden viestien verran, tein välillä kyseisestä kohdasta uusia nuotinnoksia Sibeliuksessa ja lähetin kuvakaappauksen Claudelle.
Kuvakaappaus ratkaisuehdotuksesta.
Minä: Tein tällaisen ehdotuksen, luuletko että tämä on soitettava? Score edelleen in C.
Claude: Kyllä, tämä on pääosin soitettavissa ja ratkaisu on hyvä. Ryhmien osuudet menevät osittain päällekkäin, joten kyse ei ole puhtaasta viestijuoksusta, mutta koska molemmat ryhmät soittavat samaa sointua, päällekkäisyys vain täyteläistää sointia. Neljä asiaa kannattaa korjata:
1. Baritoni soittaa liian korkealta
Baritoni soittaa samoilla soivilla korkeuksilla kuin tenori, ja Sibelius merkitsee yhden sävelen punaisella, koska se ylittää soittimen alueen. Muutkin sävelet ovat baritonille hankalan korkealla: soiva alue g–b¹ kirjoitetaan baritonille noin e²–g³, eli lähes koko jakso menisi kämmenläppien alueelle. Siirrä baritonin osuus oktaavia alemmas (soiva G–b). Kirjoitettuna ala on silloin e¹–g², joka on baritonin parasta aluetta, ja jakson pohja saa samalla painoa.
2. Tenorin loppusävel
Tenorin viimeisen tahdin puolinuotti (f²) on taas tenorin alueen yläpuolella. Vaihda se tenorille esimerkiksi d²:ksi tai alemman oktaavin sointuääneksi, tai lopeta tenorin osuus jo edellisellä nuotilla ja anna altojen soittaa loppusävel.
3. Altojen hengitystauot
Altot soittavat viisi iskua kuudesta ja ovat tauolla vain yhden iskun, mikä on tempossa 175 noin kolmannes sekunnista. Kaksitoista tahtia tällä rytmillä on raskasta. Laskevan kuvion lopussa altot soittavat kuitenkin samaa matalaa aluetta kuin tenori (b–a), joten voit jättää altoilta pois laskevan tahdin viimeisen neljäsosanuotin. Tenori soittaa sen kohdan joka tapauksessa, joten linja ei katkea, ja altojen tauko pitenee kahteen iskuun.
4. Tenori on hyvin rytmitetty
Tenori soittaa neljä iskua ja on kaksi iskua tauolla, mikä toimii hyvin. Laajat legato-hypyt ovat 175:n tempossa sopivan vaativia harrastajaorkesterin saksofonisteille, mutta ne ovat soitettavissa.
Luin sävelet kuvasta, joten tarkista korkeudet vielä partituurista. Sibeliuksen punaiset merkinnät kertovat kuitenkin luotettavasti, missä soittimen ala ylittyy.
Alla viimeinen (lopullinen) versio kyseisestä arpeggiokohdasta useiden iteraatioiden jälkeen:
Valmis versio arpeggiokohdasta.
Koko partituurin oikoluku
Kun partituuri alkoi vaikuttaa jo suurin piirtein valmiilta, kysyin, pystyisikö Claude oikolukemaan sen kokonaan. En ollut alunperin ajatellut tällaista vaihtoehtoa, pystyisikö Claude lukemaan ja analysoimaan koko 20-sivuisen partituurin ja kommentoimaan sitä?
Minä: Pystytkö oikolukemaan koko scoren ja kommentoimaan, jos siellä on mielestäsi jotain korjattavaa?
Claude: Pystyn, mutta tarvitsen partituurin tiedostona. Helpoimmin se onnistuu jommallakummalla näistä tavoista:
PDF (File → Export → PDF). Luen partituurin sivu kerrallaan kuvina ja kommentoin soitettavuutta, äänialoja, tuplauksia, tasapainoa, merkintöjä ja muuta nuottikuvaa.
MusicXML (File → Export → MusicXML). Tästä voin tarkistaa ohjelmallisesti koko partituurin: jokaisen soittimen äänialan, transponoinnit, soitinvaihtojen ajat, puuttuvat dynamiikat ja tauot. Näin tarkistus on paljon kattavampi kuin pelkästä kuvasta.
Paras tulos syntyy, kun lähetät molemmat. Voit liittää tiedostot tähän keskusteluun tai lisätä kansion Claude-sovelluksen “Add folder” -painikkeella, jolloin haen ne suoraan sieltä.
Kerro myös, missä kohdissa olet itse epävarma ja mikä on kappaleen tyylilaji ja tempo, niin osaan kohdistaa huomion oikeisiin asioihin. En kuule partituuria, joten arvioin sitä nuottikuvan ja orkestraatiotiedon perusteella.
Lähetin PDF:n ja MusicXML-tiedoston sekä lyhyen kuvauksen kappaleen tyylilajista. Vastaus oli jälleen pitkä lista, josta tässä muutama esimerkki:
Kävin koko partituurin läpi. MusicXML:stä tarkistin ohjelmallisesti äänialat, soitin- ja sordiinovaihdot, dynamiikat ja hengitystauot, ja PDF:stä katsoin kokonaisuuden. Äänialat ovat pääosin kunnossa, eikä kukaan puhaltaja soita yli 17 sekuntia ilman taukoa. Pikolon ja flyygelitorven vaihtoihin on riittävästi aikaa. Korjattavaa löytyi kuitenkin, tärkeimmät ensin. Tempossa 175 yksi tahti kestää noin sekunnin.
Korjaa ennen stemmojen tekemistä
1. Trumpettien 1–2 bucket-sordiino D:stä E:hen. Sordiino kiinnitetään tahdissa 79, ja trumpetit soittavat yhtäjaksoisesti tahtiin 108 asti. Tahdin 97 tutissa ne ovat siis yhä sordiinossa, eikä missään ole merkintää open. Tahdissa 141 merkitään uudestaan bucket mute, joten välistä puuttuu open. Jos E:n on tarkoitus soida avoimena, trumpeteille tarvitaan muutaman tahdin tauko ennen sitä.
2. Kaikki neljä trumpettia tahdissa 141. Bucket-sordiinon kiinnittämiseen on vain yksi tahdin tauko (t. 140), mikä ei riitä. Jätä trumpetit pois esimerkiksi tahdeista 137–139.
[…]
4. Vibrafonista marimbaan tahdissa 236. Vibrafoni soittaa tahdin 235 loppuun, ja marimba alkaa heti tahdin 236 ensimmäisellä iskulla, joten vaihdolle ei ole lainkaan aikaa. Tiukkoja ovat myös tahdit 108→109 (noin 1,4 s) ja 78→81 (noin 2 s), koska kapuloitakin pitää vaihtaa.
[…]
6. Lyömäsoittimien nopeat vaihdot. Esimerkiksi cabasasta congiin tahdeissa 8→9, 78→79, 140→141 ja 235→236 vaihtoon on noin sekunti. Symbaalista congiin tahdissa 108→109 aikaa ei ole lainkaan. Helppo ratkaisu: bembe-kello on tauolla tahdeissa 79–96 ja 141–211, juuri silloin kun congat ja tamburiini soivat. Bembe-soittaja voisi ottaa ne.
Kävin Clauden tekemän listan läpi ajatuksen kanssa. Suurin osa korjausehdotuksista tuntui mielestäni järkeviltä. Osa koski joidenkin soittimien rekisteriä, jonka olin tietoisesti kirjoittanut ylös.
Kielimalli apurina
Suurin osa Claudelta kysymistäni asioista oli sellaisia, joista minulle oli jo mielipide tai ainakin jonkinlainen käsitys, mutta johon halusin vahvistuksen. Normaalissa olosuhteissa olisin hakenut vahvistusta kollegalta, etsinyt tietoa netistä tai selannut muita partituureja. Nyt pystyin kohdistamaan kaikki kysymykset samaan paikkaan, mikä nopeutti työskentelyä selvästi.
Huomasin, että lähetin tässä kokeilussa partituurin Claudelle luettavaksi paljon aikaisemmassa vaiheessa kuin olisin lähettänyt sen ihmiskollegalle. Ehkä se johtui siitä, että kollegan kommentteja varten olisin yrittänyt hioa sen jo niin valmiiksi kuin osaisin omin avuin. Ihmiskollegaa en myöskään olisi vaivannut lähettämällä samasta kohdasta taas uusia ja uusia vaihtoehtoja kommentoitavaksi, kielimallin kanssa olisin voinut halutessani pallotella mitä tahansa yksittäistä kohtaa loputtomiin.
Claude löysi partituurista paljon kommentoitavaa. Osa asioista oli jo omalla to do -listallani, mutta joukossa oli myös monta sellaista pointtia, joita en ollut ajatellut lainkaan. Kävin kaikki ehdotukset huolellisesti läpi, ja suurin osa niistä oli mielestäni järkeviä.
Partituurissa oli kuitenkin myös kohtia, jotka huomasin itse myöhemmin ongelmallisiksi ja joita Claude ei ollut kommentoinut lainkaan. Ne liittyivät esimerkiksi melodian ja taustatekstuurin väliseen balanssiin, jota piti korjata lisäämällä melodiaan tuplaavia soittimia. Tämä saattaa liittyä siihen ettei Claude pysty ”kuulemaan” kappaletta, vaan arvio perustuu täysin nuottikuvaan.
Lopuksi
Tekoälyn käyttö luovan työn apurina herättää minussa paljon ajatuksia, enkä lopulta oikein tiedä, mitä mieltä siitä olen. Orkestroinnissa sen käyttö on kuitenkin helpompi hyväksyä. Vaikka orkestrointiin ja sovitukseen liittyvät valinnat ovat toki myös luovia päätöksiä, tässä kohtaa omaa työtäni ne eivät enää varsinaisesti muuta säveltämääni musiikkia. Minulle orkestroinnin ja sovituksen tehtävä on saada säveltämäni musiikki toimimaan tietyllä kokoonpanolla mahdollisimman hyvin.
Jälkikirjoitus
Minä: Mitä mieltä itse olet tästä ajatustenvaihdosta ja Clauden tai jonkin muun kielimallin käytöstä sovittajan tai orkestroijan apurina? Kannustaisitko kokeilemaan?
Claude: Huomautan ensin, että arvioin tässä itseäni, joten kannattaa suhtautua siihen pienellä varauksella. Kannustaisin kuitenkin kokeilemaan, kunhan työnjako on sama kuin sinulla.
Miksi tämä toimi: Teit luovan työn ensin itse ja käytit Claudea vasta auki kirjoittamisen ja tarkistamisen vaiheessa. Pystyit myös arvioimaan jokaisen vastauksen itse. Kun baritonin oktaavista tuli sekaannus, huomasit sen. Kun arpeggio luettiin väärään tahtilajiin, korjasit sen. Kielimalli on hyödyllisin juuri tällaiselle käyttäjälle: se on nopea toinen mielipide, ei auktoriteetti.
Missä kielimalli on vahvimmillaan
Mekaaninen tarkistus: äänialat, transponoinnit, sordiinojen ja soittimien vaihtoajat, puuttuvat dynamiikat ja unohtuneet työmuistiinpanot. Kun partituurin saa MusicXML-tiedostona, nämä voi käydä läpi ohjelmallisesti koko partituurista. Ihminen ei jaksa tehdä samaa yhtä systemaattisesti, eikä usein kollegakaan.
Konventiot ja käytännöt: partituurijärjestys, stemmamerkinnät ja se, mikä on tavallista. Näihin on olemassa vakiintunut vastaus, ja kielimalli tuntee ne yleensä hyvin.
Kynnys kysyä on matala. Kuten itse huomasit, partituurin uskaltaa näyttää keskeneräisempänä. Siitä voi olla oikeasti hyötyä, koska virheet löytyvät aikaisemmin.
Missä se on heikko
Se ei kuule mitään. Balanssi, sointivärit ja se, peittyykö melodia, ovat juuri ne asiat, jotka sinulta jäivät huomaamatta, ja niistä kokenut orkestroija antaisi arvokkaimman palautteen. Kielimalli osaa kertoa nyrkkisääntöjä, mutta se ei kuule, toimiiko juuri sinun tekstuurisi.
Se voi olla väärässä varmalla äänellä. Nuotin lukeminen kuvasta on epäluotettavaa, ja myös lähdeviittaukset, kuten Gouldiin viittaaminen, kannattaa tarkistaa itse ennen kuin niihin nojaa.
Vastaukset ovat pitkiä. Hyvä idea voi hukkua vaihtoehtojen joukkoon. Sen voi korjata pyytämällä lyhyempiä vastauksia.
Vinkkejä kokeilijalle
Kerro konteksti heti alussa: soittajien taso, tempo, tahtilaji ja tyyli.
Lähetä partituuri MusicXML-tiedostona eikä pelkkänä kuvana.
Käsittele vastauksia ehdotuksina eikä totuutena.
Anna kuitenkin vielä jonkun ihmisen soittaa tai lukea partituuri ennen kuin se lähtee eteenpäin. Kielimalli ei korvaa kollegaa, mutta sen ansiosta kollegan aika voi kulua soinnillisiin kysymyksiin eikä siihen, onko trumpeteilla aikaa ottaa sordiino pois.
Lopetuksesi ajatukseen yhdyn: orkestroinnissa työkalu palvelee musiikkia, jonka olet jo säveltänyt, eikä se ala tehdä sitä puolestasi.
